Kehitetään ja kehitytään yhdessä: yhteistyön kehittäminen organisaatiotasolla päihdehuollon ja lastensuojelun avopalveluissa
Kuusenoja, Henna-Maarit (2022)
Kuusenoja, Henna-Maarit
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022061217502

Tiivistelmä
Tämän kehittämistyön myötä kehitettiin organisaatiotasolla sosiaalialan palveluyksiköiden välistä yhteistyötä. Palveluyksiköt toimivat sosiaalialalla avopalveluita tuottavina yksiköinä, päihdehuollossa ja lastensuojelussa. Tavoitteena oli kehittää, tehostaa ja tiivistää yksiköiden välistä yhteistyötä, mistä hyötyvät sekä työntekijät, palvelut ja palveluita tarvitsevat asiakkaat. Yhteistyön kehittäminen nähtiin tarpeelliseksi ja kehittämistyön myötä tähän tarpeeseen pyrittiin vastaamaan.
Kehittämistyö toteutettiin tutkimuksellisena kehittämistyönä ja sen lähestymistapana oli toimintatutkimus. Keskeisimpänä menetelmänä oli yhteisreflektio ja lisäksi kehittämistyön aikana toteutui fasilitoitua arviointikeskustelua, sekä tietoa kerättiin pienimuotoisesti myös sähköpostikyselyn avulla. Reflektiivisyys ja dialogisuus olivat vahvasti läsnä kehittämisprosessissa. Kehittämisprosessin aikana toteutui kehittämistyöhön osallistuneiden yksiköiden työntekijöiden välillä yhteisiä kehittämistä edistäviä ja toteuttavia tapaamisia, joiden tarkoitus oli saavuttaa kehittämistyölle tavoitteiksi asetettuja päämääriä ja tuoda esiin ehdotuksia kehittyneemmästä yhteistyön tekemisestä ja ideoida uusia toimintatapoja, joiden avulla jatkossa voidaan työskennellä.
Tuloksiksi saatiin kehittyneempi yhteistyö palveluita tuottavien yksiköiden välille. Tuloksia oli nähtävissä prosessin toteutusvaiheen aikana ja tärkeänä nähtiin myös se, että työtä tutkittiin ja löydettiin niitä asioita ja tarpeita, jotka tarvitsisivat kehittämistä.