Kahden terminaalin yhdistäminen
Silanto, Miko; Suoniemi, Lasse (2022)
Silanto, Miko
Suoniemi, Lasse
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022061618069

Tiivistelmä
Opinnäytetyössä suunnitellaan ja rakennetaan jakelu- sekä runkoliikenteen linjat uuteen terminaaliin. Opinnäytetyö on tehty osana projektia, jossa yhdistetään kaksi terminaalia yhdeksi. Uusi terminaali sijoitetaan Lohjalle vanhan terminaalin kanssa samalle tontille. Jatkossa Lohjalta operoitaisiin myös entisen Karjaan terminaalin ajot. Yhdistymisen tavoitteena on pienentää kokonaiskustannuksia ja omistaa terminaalitilat kokonaan, täten ei olla riippuvaisia muiden yritysten tilankäytöstä. Myös nykyiset tilat ovat hyvin vanhanaikaiset ja uudet tilat molemmille paikkakunnille olisi liian suuri investointi, joten yhdistyminen on myös siksi hyvä vaihtoehto.
Opinnäytetyössä käytetään empiiristä tutkimusmenetelmää. Yritysten palveluksessa olevia työntekijöitä on haastateltu nykytilanteesta ja tulevasta yhdistymisestä. Haastatteluita kerättiin yritysten johtoryhmiltä, ajojärjestelijöiltä ja kuljettajilta. Haastatteluissa toistui kaikilla työntekijöillä positiivisuus uutta terminaalia kohtaan.
Projekti jatkuu vielä tämän työn jälkeen ja siksi opinnäytetyössä esitetyn suunnitelman onnistuminen selviää vasta terminaalin käyttöönoton jälkeen. Kaikki kuljettajat saadaan työllistettyä ja autot käytettyä, joten tältä osin opinnäytetyö on onnistunut. Lopullinen tieto onnistumisesta saadaan vasta muutaman vuoden päästä, jolloin terminaali on otettu käyttöön, ja toiminta on pyörinyt hetken aikaa. Toiminnasta kertyneiden kokemusten, tietojen ja raporttien perusteella voidaan myöhemmässä vaiheessa arvioida projektin ja opinnäytetyön onnistuminen.