Talousvesikaivojen betonirenkaiden rakenteelliset ongelmat Suomessa
Kanto, Janika (2022)
Kanto, Janika
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022062119021

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää talousvesikaivojen betonirenkaissa esiintyvät rakenteelliset ongelmat ja niihin johtaneet syyt sekä seuraukset. Lisäksi tarkoituksena oli tutkia ongelmien laajuutta ja nykytilaa. Opinnäytetyön tavoitteena oli myös selvittää, millä eri keinoilla ongelmia voitaisiin lähteä korjaamaan ja luoda erilaisia toimenpide-ehdotuksia sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä toteutettavaksi.
Työssä kävi ilmi, että rengaskaivojen suurin ongelma on väärinpäin asennetut kaivonrenkaat, joiden vuoksi pintavedet pääsevät helposti kaivoihin likaamaan kaivovettä. Ongelman juurisyitä pohdittiin ja tutkittiin sen vaikutuksia. Ongelman laajuutta ja ratkaisuja siihen selvitettiin betonialan yrityksille suoritetun kyselyn kautta. Kysely toi esille muutamia epäkohtia, joihin tarvitaan parannusta rengaskaivojen laadukkaan rakentamisen takaamiseksi. Muun muassa parempia kunnostustoimia tarvitaan vanhoille väärinpäin rakennetuille kaivoille ja parempia kansia tarvitaan oikeinpäin rakennetuille kaivoille. Tämä vaatii ensisijaisesti laajaa tiedotusta kaivojen ongelmista.
Lopputuloksena laadittiin toimenpide-ehdotuksia, joiden avulla betonirengaskaivojen elinkaarta olisi mahdollista pidentää. Ehdotettujen toimien avulla kaivojen ongelmia saataisiin suuremman yleisön tietoisuuteen ja motivoitaisiin kaivojen valmistajia valmistamaan enemmän tarpeellisia kaivonosia.