Perro ja minä : Animaatiohahmon luominen nykytaiteen kontekstissa
Hono, Tea (2014)
Hono, Tea
Tampereen ammattikorkeakoulu
2014
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201405239664
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201405239664
Tiivistelmä
Tässä pohdiskelevassa esseessä Perro ja minä ovat kaksi kertojaa, jotka yrittävät tavoittaa sitä kokemusta, joka on animaation hahmon syntymisen taustalla. Käytän kahta kertojaa, koska ainutkertaisuus voidaan tuoda esille parhaiten ainutkertaisilla ilmaisumuodoilla ja ainutkertaisella kielellä, tätä metodia tukee Hannulan, Suorannan ja Vadenin teos Otsikko uusiksi – taiteellisen tutkimuksen suuntaviivat (Hannula, Suoran- ta, Vaden 2003, 57). Minäkertoja viittaa lähteisiin ja Perro -kertoja paljastaa enemmän lopputyöanimaatiossa tehdyistä taiteellisista valin- noista. Taiteellinen lopputyöni on stopmotion -animaatio nimeltä Perro, ihmiskoira kuplassa (2014).
Esseessäni pohdin muun muassa sitä, mitkä tekijät vaikuttavat yksinäisyyden lisääntymiseen Suomessa ja kuinka nämä pohdintani heijastuvat animaationi päähahamoon Perroon. Pääkysymykseksi nousee se, mitä kaikkea kokemastani lopulta välittyi animaation hahmoon, ja kuinka paljon hahmo on lopulta omakuva ja ajankuva? Päälähteinäni olen käyttänyt Totte Vadenin ja Veli-Matti Toivosen kirjaa Matka Toistensa luo (Vaden & Toivonen, 2013), jossa käsitellään modernin ajan ihmiskäsi- tystä ja sen murtumista, sekä Mika Hannulan, Juha Suorannan ja Tere Vadenin kirjaa Otsikko uusiksi - taiteellisen tutkimuksen suuntaviivat (Hannula, Suoranta, Vaden, 2003), jossa luodaan suuntaviivoja taiteel- lisen tutkimuksen tekemisen helpottamiseksi.
Johtopäätökseksi nousee uusia kysymyksiä kuten se, voiko yksilöyden tai yksinäisyyden kuplan puhkaista tai voiko se puhjeta? Onko minäsukupolvi muuttumassa jo kenties me-sukupolveksi vai mikä muu voisi puhkaista yksinäisyyden / yksilöllisyyden kuplan? Onko individualismissa vain kyse illuusioista? Esimerkiksi jokaisella alkaa olla hyvinkin personoituja, yksilöllisiä ruokavalioita, mutta siitä huolimatta meitä yhdistää se, että me kaikki syömme.
Esseessäni pohdin muun muassa sitä, mitkä tekijät vaikuttavat yksinäisyyden lisääntymiseen Suomessa ja kuinka nämä pohdintani heijastuvat animaationi päähahamoon Perroon. Pääkysymykseksi nousee se, mitä kaikkea kokemastani lopulta välittyi animaation hahmoon, ja kuinka paljon hahmo on lopulta omakuva ja ajankuva? Päälähteinäni olen käyttänyt Totte Vadenin ja Veli-Matti Toivosen kirjaa Matka Toistensa luo (Vaden & Toivonen, 2013), jossa käsitellään modernin ajan ihmiskäsi- tystä ja sen murtumista, sekä Mika Hannulan, Juha Suorannan ja Tere Vadenin kirjaa Otsikko uusiksi - taiteellisen tutkimuksen suuntaviivat (Hannula, Suoranta, Vaden, 2003), jossa luodaan suuntaviivoja taiteel- lisen tutkimuksen tekemisen helpottamiseksi.
Johtopäätökseksi nousee uusia kysymyksiä kuten se, voiko yksilöyden tai yksinäisyyden kuplan puhkaista tai voiko se puhjeta? Onko minäsukupolvi muuttumassa jo kenties me-sukupolveksi vai mikä muu voisi puhkaista yksinäisyyden / yksilöllisyyden kuplan? Onko individualismissa vain kyse illuusioista? Esimerkiksi jokaisella alkaa olla hyvinkin personoituja, yksilöllisiä ruokavalioita, mutta siitä huolimatta meitä yhdistää se, että me kaikki syömme.