Yli 65-vuotiaiden voimaharjoittelun vaikutukset fyysiseen toimintakykyyn ja koettuun kipuun: Kurikan kaupungin yli 65-vuotiaiden liikuntapalveluseteli voimaharjoitteluun
Havimäki, Minna; Luukkainen, Siiri (2022)
Havimäki, Minna
Luukkainen, Siiri
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022111722928

Tiivistelmä
Ikääntyminen aiheuttaa muutoksia fyysisessä toimintakyvyssä. Fysiologisia muutoksia ovat muun muassa lihasmassan vähentyminen. Tämän lisäksi lihasvoima ja erityisesti kehon kyky tuottaa voimaa nopeasti heikkenee iäkkäillä henkilöillä. Nämä tekijät aiheuttavat toimintakyvyn heikentymistä ja vajaakuntoisuutta. Ensisijainen hoitokeino näihin on monipuolinen lihasvoimaharjoittelu, koska harjoittelun on todettu olevan vaikuttavaa ja tehokasta myös ikääntyneillä ja hyvin heikkokuntoisilla.
Opinnäytetyön tarkoituksena on tuottaa tietoa ikääntyvän väestön voimaharjoittelusta sekä liikuntapalvelusetelin yhteiskunnallisista ja yksilöllisistä hyödyistä opinnäytetyön tilaajalle eli Kurikan kaupungille. Opinnäytetyön tavoitteena on tutkia määrällisin menetelmin liikuntapalvelusetelin mahdollistaman voimaharjoittelun vaikuttavuutta yli 65-vuotiailla kurikkalaisilla vuosina 2018–2021.
Tämä opinnäytetyö on määrällinen tutkimus, jonka tutkimusaineistona toimii Kurikan kaupungin liikuntapalvelusetelin palveluntuottajien keräämät mittaustulokset. Tutkimusjoukkona toimivat yli 65-vuotiaat kurikkalaiset henkilöt, jotka ovat ottaneet käyttöönsä liikuntapalvelusetelin. Erinäisten syitten takia mittaustulosten määrä vaihtelee aineistossa 381–170 välillä riippuen mittausajankohdasta. Tuloksissa on esitetty SPPB-testistön ja VAS-kipujanan mittaustulokset analysoiden niiden muutoksia mittausjakson aikana. Ongelmaksi tuloksia analysoitaessa muodostui Covid19-pandemian aiheuttamat rajoitukset yli 65-vuotiaille sekä muut henkilökohtaiset syyt, jotka eivät käy aineistosta ilmi.
Opinnäytetyön tulosten perusteella lähes kaikissa yksittäisissä mittaustuloksissa tapahtui kehitystä positiiviseen suuntaan. Keskiarvot mittaustuloksissa kehittyivät positiiviseen suuntaan tai pysyivät samana vuosien 2018–2021 välillä, mikä puhuu ikääntyneiden voimaharjoittelun puolesta. Tulosten perusteella voidaan todeta liikuntapalvelusetelin olevan hyvin merkittävä keino ylläpitää ja kehittää ikääntyneiden toimintakykyä. Aging causes changes in physical function. Physiological changes include, for example, a decrease in muscle mass. In addition to this, muscle strength and especially the ability of the body to produce strength quickly weakens in elderly people. These factors cause functional impairment and disability. The primary treatment for these is versatile muscle strength training, as training has been found to be effective and efficient even for the elderly and for individuals in very weak conditions.
The purpose of this thesis was to produce information about strength training of aging population and social and individual benefits of the sports voucher for the commissioner of the thesis, the city of Kurikka. The aim was to use quantitative methods to investigate the effectiveness of the strength training enabled by the sports service voucher among the residents of Kurikka who were over 65 years old in the years 2018-2021.
This thesis is a quantitative study, the research material of which consists of the measurement results collected by the service providers that utilize the sports voucher of the city of Kurikka. The target group consists of residents in Kurikka who are over 65 years old and who have started using a sports service voucher. Due to various reasons the number of measurements varies from 381 to 170 depending on the time of measurement. The measurements show the results of the SPPB-test and the VAS pain scale and analyzes their changes during the measurement period. A problem that occured when analyzing the results was the restrictions caused by the Covid19 pandemic for over 65-year-olds and other personal reasons that are not apparent from the data.
The results show that there was a development in a positive direction in almost all individual measurement results. Average values in the measurement results developed in a positive direction or remained the same between 2018 and 2021, which speaks in favor of strength training for the elderly. It can be concluded that the voucher providing physical exercise services is a very significant means of maintaining and developing the functional ability of the elderly.
Opinnäytetyön tarkoituksena on tuottaa tietoa ikääntyvän väestön voimaharjoittelusta sekä liikuntapalvelusetelin yhteiskunnallisista ja yksilöllisistä hyödyistä opinnäytetyön tilaajalle eli Kurikan kaupungille. Opinnäytetyön tavoitteena on tutkia määrällisin menetelmin liikuntapalvelusetelin mahdollistaman voimaharjoittelun vaikuttavuutta yli 65-vuotiailla kurikkalaisilla vuosina 2018–2021.
Tämä opinnäytetyö on määrällinen tutkimus, jonka tutkimusaineistona toimii Kurikan kaupungin liikuntapalvelusetelin palveluntuottajien keräämät mittaustulokset. Tutkimusjoukkona toimivat yli 65-vuotiaat kurikkalaiset henkilöt, jotka ovat ottaneet käyttöönsä liikuntapalvelusetelin. Erinäisten syitten takia mittaustulosten määrä vaihtelee aineistossa 381–170 välillä riippuen mittausajankohdasta. Tuloksissa on esitetty SPPB-testistön ja VAS-kipujanan mittaustulokset analysoiden niiden muutoksia mittausjakson aikana. Ongelmaksi tuloksia analysoitaessa muodostui Covid19-pandemian aiheuttamat rajoitukset yli 65-vuotiaille sekä muut henkilökohtaiset syyt, jotka eivät käy aineistosta ilmi.
Opinnäytetyön tulosten perusteella lähes kaikissa yksittäisissä mittaustuloksissa tapahtui kehitystä positiiviseen suuntaan. Keskiarvot mittaustuloksissa kehittyivät positiiviseen suuntaan tai pysyivät samana vuosien 2018–2021 välillä, mikä puhuu ikääntyneiden voimaharjoittelun puolesta. Tulosten perusteella voidaan todeta liikuntapalvelusetelin olevan hyvin merkittävä keino ylläpitää ja kehittää ikääntyneiden toimintakykyä.