Eri tapoja sovittaa klarinettiteoksia alttosaksofonille

Abstract

Tämän opinnäytetyön aiheeksi valittiin pieni segmentti sovittamisen suuresta kentästä, eli tutkimus kohdennettiin klarinettiteosten siirtämiseen alttosaksofonille. Tarkoitus oli selvittää asian toimivuus eri näkökulmien kautta. Ongelmana nähtiin näiden kahden soittimen hieman erilaiset äänialat, niiden eri vireyksien aiheuttamat haasteet, tietyt tekniset pulmat varsinkin saksofonin altissimorekisterissä, pianostemman siirtämiset uuteen sävellajiin ja estetiikan säilyttäminen. Tehtäväksi jäi selvittää edellä mainittujen ongelmien parhaat ratkaisut ja laatia niihin sopivat menetelmät.

Tuloksena nähtiin kolmen eri sovitustavan toimivuus: aluksi valmiiden transkriptioiden eli esimerkkiteosten ja sittemmin myös omien töiden kautta. Pohdittiin jokaisen sovitustavan edut ja haasteet. Päädyttiin siihen, että soivan äänialan säilyttäminen on paras vaihtoehto erityisesti estetiikan suhteen, mikäli soittajan taito riittää sellaisen transkription laadukkaaseen esittämiseen. Huomattiin, että sovitustyö kannattaa niin pedagogiikan, uusien musiikkielämyksien kuin saksofonin ohjelmiston laajentamisenkin kannalta.

Johtopäätöksenä voidaan todistaa tällaisen sovittamisen hyöty varsinkin tekijän omilla, tämän opinnäytetyön sivutuotoksena valmistuneilla transkriptioilla, sillä niitä voidaan käyttää monipuolisesti opetustyössä ja konserttilavoilla. Hyvin onnistunut uusvanha teos voi motivoida alttosaksofonisteja löytämään uusia haasteita ja kehittämään soittotaitoaan myös yleisöä miellyttävämpään suoritukseen.

A small segment of the large field of arranging was chosen as the subject of this thesis, so the study was focused on transferring clarinet works to alto saxophone. The intention was to find out the functionality of this issue through different perspectives. The problems were seen as the slightly contrasting ranges of these two instruments, the challenges caused by their divergent tunings, certain technical complications, mostly in the altissimo register of the alto saxophone, transferring the piano part to a new key and preserving the aesthetics. The aim of the study was to examine the best solutions to the previously mentioned issues, and to prepare suitable methods for them.

As a result, the functionality of three dissimilar adaptation methods was seen: initially through ready-made transcriptions and later also through the author’s own works. The advantages and challenges of each editing method were considered. It was culminated that preserving the sounding range is the best option. It was noticed that new musical experiences, pedagogy and expanding the saxophones repertoire all together made it worth making arrangements.

As a conclusion, the benefit of this kind of adaptation can be proven, because it can be used versatilely in teaching work and on concert stages. A very successful new old piece can motivate alto saxophonists to find new challenges and develop their playing skills for a more audience-pleasing performance.