Metsähallituksen lupametsästäjien tammijahdin metso- ja teerisaalis 2020–2022
Salonen, Eero (2022)
Salonen, Eero
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022120726955

Tiivistelmä
Metson ja teeren tammijahti eli tammikuussa tapahtuva latvalinnustus on ollut Suomessa kiellettyä vuosikymmenten ajan. Viime vuosina tapahtuneiden lakimuutosten sekä metson ja teeren lintukantojen vahvistumisen ansiosta tammijahti on kuitenkin ollut mahdollista rajatuilla alueilla tammikuusta 2020 lähtien. Tammijahdissa on metsästetty nyt kolmena perättäisenä talvena, ja tammijahti tulee jatkumaan osassa Suomea myös tammikuussa 2023.
Tässä opinnäytetyössä selvitetään metson ja teeren tammikuun metsästysajan saalismääriä, metsästysverotusta sekä metsästäjien pyyntiponnistusta vuosittain. Tutkimusaineistona toimi Metsähallituksen lupa-alueilla metsästäneiden vuosina 2020–2022 antama saalispalaute. Työn toimeksiantaja oli Metsähallituksen Eräpalvelut.
Tutkimustulosten perusteella tammijahdin saalismäärät ja metsästysverotus ovat olleet maltillisella ja kestävällä tasolla. Tammijahti ei ole vaarantanut metson ja teeren lintukantoja. Metsästäjän pyyntiponnistus saalista kohden on ollut korkea. Saalis ja lupamäärä ovat kasvaneet vuosittain, ja tämä johtuu paljolti lupa-alueiden määrän vuosittaisesta kasvusta sekä pidemmästä metsästysajasta vuonna 2022. Saalismääriä, metsästysverotusta ja pyyntiponnistusta olisi hyvä tutkia lisää vielä tulevina vuosina, jotta nähdään mille tasolle ne pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna asettuvat.