Etätyöskentelyn vaikutus projektin toteutukseen ja tulokseen
Syrjä, Ilona; Pirskanen, Siiri (2022)
Syrjä, Ilona
Pirskanen, Siiri
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022120927537

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia etätyöskentelyn vaikutusta projektin toteutukseen ja tulokseen. Opinnäytetyön teoreettinen osuus käsittelee neljää eri aihetta: B2B-myyntiä, projektityöskentelyä, projektiviestintää sekä neuvottelua. Teoriaosuuksissa selvennetään aihealueiden piirteitä ja avataan etätyön mahdollisesti vaikuttavia haasteita tai mahdollisuuksia kyseiseen aiheeseen.
Opinnäytetyön tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena kyselytutkimuksena. Kysely lähetettiin yhteensä 40 yritykselle, ja 60 yksityiselle henkilölle, jotka työskentelevät projektien parissa. Lisäksi kyselylinkki jaettiin LinkedIn-verkostossa.
Tutkimustuloksista selvisi, että etätyöskentely on vaikuttanut erityisesti tehokkuuteen positiivisesti. Etätyöskentely vaikutti negatiivisesti suurimmalta osin sisäiseen viestintään ja kommunikaatioon. Kyselyyn vastanneet kokivat, että työyhteisön hyvinvointi oli heikompaa etätyöskentelyn aikana. Kokonaisuudessaan kyselyyn vastanneilla oli laaja kokemus niin projektityöskentelystä, kuin etätyöskentelystä ennen pandemiaa sekä pandemian aikana.
Kyselyn tulosten perusteella suosituksemme on työskennellä hybridimallissa, jolloin työntekijät saavat joustavuutta, joka todennäköisesti lisää työhyvinvointia. Projektin sisäiseen viestintään ja kommunikaatioon olisi hyvä resursoida entistä enemmän.