Selvitys musiikkifestivaalien nykytilanteesta pandemian jälkeen: haasteet ja muutokset henkilöstön, yhteistöiden ja asiakaskokemuksen näkökulmasta
Jokinen, Annika; Sihvonen, Eevi (2022)
Jokinen, Annika
Sihvonen, Eevi
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022121228250

Tiivistelmä
Maailmanlaajuinen koronapandemia halvaannutti Suomessa monien toimialojen tapaan myös musiikkifestivaalien toiminnan, minkä seurauksena henkilöstöä jouduttiin lomauttamaan ja pahimmillaan irtisanomaan. Poikkeusolojen aiheuttamien rajoitusten vihdoin poistuttua ammattitaitoista henkilökuntaa ei ollutkaan enää saatavilla riittävästi, kun he olivat siirtyneet muihin töihin. Tutkimuksen päätavoite oli tutkia musiikkifestivaalien nykytilannetta ja mahdollisia pandemian aiheuttamien poikkeusolojen jälkeen ilmenneitä muutoksia. Kuinka paljon pandemia on todellisuudessa vaikuttanut tapahtumiin ja millaisia muutoksia se on tuonut. Tutkimuksessa keskityttiin vain musiikkifestivaaleihin.
Vastauksia tutkimuskysymyksiin haettiin haastattelujen avulla. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa festivaalien ongelmakohdista ja mahdollisista haasteista ja luoda niistä uusia teorioita, mikäli mahdollista.
Haastatteluihin osallistui yhteensä̈ kymmenen tapahtuma-alan toimijaa. Heidät oli tarkoin valittu. Valikoinnissa kiinnitettiin huomiota siihen, että̈ haastateltavat tekevät työkseen erilaisia ja eri kokoluokkaa olevia tapahtumia. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Tutkimuksen toteuttamistapana oli kvalitatiivinen tutkimus. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua haastattelua. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teemoittelua. Teoriamateriaali koostui tapahtumien, kumppanuuksien ja asiakaskokemuksen teorioista.
Tuloksissa havaittiin henkilöstön puutteen olevan suurin ongelma. Se nosti esiin kolme erilaista haastetta: henkilöstön vähyys, ammattitaidon kato sekä konseptoimattomuudesta johtuvat tiedonsiirto-ongelmat. Tutkimuksesta huomattiin, ettei kaikki henkilöstöongelmat suoraan johdu pandemiasta, merkittävää vaikutus on myös työelämään saapuneella Z-sukupolvella.
Tutkimuksen tulosten ja siihen käytetyn teorian pohjalta pystyttiin toteamaan, että vuonna 2023 alalle tarvitaan paljon lisää ammattitaitoista henkilökuntaa, jotta vältyttäisiin samanlaiselta media huomiolta kuin kesällä 2022. Myös perehdytykseen tulee käyttää lisää aikaa, jotta saadaan henkilökunta kokemaan onnistumisia, tuottamaan hyvää asiakaskokemusta ja palaamaan töihin seuraavanakin vuonna.