Taiteen hyvinvointivaikutukset ja merkitykset erityistaidetoimintaan osallistuville taiteilijoille
Peltonen, Marianne (2023)
Peltonen, Marianne
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202302011912

Tiivistelmä
Taiteella ja kulttuurilla on tutkimuksissa todettu olevan paljon positiivisia hyvinvointivaikutuksia ihmisten elämiin. Taide on kaikkien perusoikeus, joka ei kuitenkaan aina toteudu varsinkaan erityistä tukea tarvitsevien kohdalla. Opinnäytetyön tavoite oli tutkia erityistaidetoimintaan osallistuvien taiteilijoiden näkemyksiä taiteen tekemisen merkityksistä ja sen hyvinvointivaikutuksista. Tavoitteena oli myös tuoda kuuluviin erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden omaa ääntä ja lisätä tietoa ja ymmärrystä erityistaidetoiminnasta ja sen tärkeydestä. Opinnäytetyö on tutkimuksellinen ja sen tilaajana toimi Kettuki ry, Suomen erityistaidetoiminnan edunvalvontajärjestö.
Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineiston hankintamenetelmänä oli teemahaastattelu. Haastateltavat olivat Kettuki ry:n ja Vanajaveden opiston yhteistyössä järjestämille taidekursseille osallistuvia erityistä tukea tarvitsevia taiteilijoita. Haastatteluja toteutettiin yhteensä 21. Aineiston analyysiin käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä ja teemoittelua. Opinnäytetyön tietoperustassa on avattu hyvinvoinnin, taiteen, erityistaiteen, erityisen tuen tarpeen ja erityistaidetoiminnan käsitteitä sekä tuotu esiin taiteen monipuolisia hyvinvointivaikutuksia.
Tutkimuksen tulosten mukaan taiteilijat kokevat taiteen tekemisessä merkittävänä sen herättämät positiiviset tunteet ja mahdollisuuden käsitellä tunteita ja mielialoja, sosiaaliset suhteet, omanarvontunnon kokemukset ja arvostetuksi tulemisen, itseilmaisukeinon sekä mahdollisuuden lisäansioihin. Näiden asioiden nähtiin myös lisäävän hyvinvointia. Taiteen tekeminen koetaan mieleiseksi, eikä siitä haluta luopua. Taiteessa itsessään ei ajatella olevan mitään ikävää. Myös tässä tutkimuksessa kävi ilmi, että vaikka haastateltavilla on mahdollisuus osallistua taidekursseille, ei kaikilla välttämättä ole mahdollisuutta tehdä taidetta niiden ulkopuolella.