Ikääntyneiden vajaaravitsemuksen tunnistaminen ja ennaltaehkäisy
Tuuliniemi, Heidi (2023)
Tuuliniemi, Heidi
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202302082198
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202302082198
Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön aiheena on ikääntyneiden vajaaravitsemuksen tunnistamisen ja ennaltaehkäisemisen kehittäminen erään terveyskeskuksen sairaalaosastolla ja kotisairaalassa. Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää ja kuvata hoitohenkilökunnan kykyä tunnistaa ja ennaltaehkäistä ikääntyneiden vajaaravitsemusta. Tavoitteena on tuottaa hoitohenkilökunnalle tietoa heidän osaamisensa kehittämiseksi. Opinnäytetyön lähestymistavaksi valikoitui kvantitatiivinen tutkimus ja se suoritettiin tekemällä Webropol-kyselytutkimus. Vastauksia saatiin 17 kappaletta ja aineisto analysoitiin käyttämällä suoraa jakaumaa.
Tuloksista selviää, että sairaalaosaston ja kotisairaalan hoitohenkilökunta kokee tunnistavansa ja ennaltaehkäisevänsä ikääntyneen vajaaravitsemuksen oireet hyvin ja ymmärtävänsä sen vaikutukset potilaan paranemisprosessissa. Lisäksi vastauksista käy ilmi, että vastaajat eivät käytä työssään ollenkaan vajaaravitsemuksen arviointiin käytettäviä mittareita. Vastaajat kertovat kaipaavansa työssään lisää aikaa perehtyä aiheeseen sekä tietoutta ikääntyneen vajaaravitsemuksesta, lisäravitsemuksesta, syöttämisestä ja syömiseen ohjaamisesta.
Tuloksista voitiin päätellä, että vastaajat kokivat pääsääntöisesti oman asiantuntemuksensa ikääntyneen vajaaravitsemusta hyvänä, vain muutama vastaaja oli eri mieltä tästä. Se, että vajaaravitsemuksen arviointilomakkeita ei käytetä ollenkaan, voi johtua kiireestä ja resurssipulasta. Lomakkeet voidaan kokea liian vaivalloisiksi ja aikaa vieviksi. Muutama vastaaja mainitsi käyttävänsä mieluummin vajaaravitsemuksen arviointiin keskustelua omaisten ja ikääntyneen itsensä kanssa. Tulevaisuudessa voitaisiin selvittää ja tutkia, helpottaisiko lomakkeiden käyttöönotto arjen työntekoa ja miten siitä saataisiin toimiva ja tehokas työkalu jo valmiiksi kiireelliseen hoitohenkilökunnan arkeen.
Tuloksista selviää, että sairaalaosaston ja kotisairaalan hoitohenkilökunta kokee tunnistavansa ja ennaltaehkäisevänsä ikääntyneen vajaaravitsemuksen oireet hyvin ja ymmärtävänsä sen vaikutukset potilaan paranemisprosessissa. Lisäksi vastauksista käy ilmi, että vastaajat eivät käytä työssään ollenkaan vajaaravitsemuksen arviointiin käytettäviä mittareita. Vastaajat kertovat kaipaavansa työssään lisää aikaa perehtyä aiheeseen sekä tietoutta ikääntyneen vajaaravitsemuksesta, lisäravitsemuksesta, syöttämisestä ja syömiseen ohjaamisesta.
Tuloksista voitiin päätellä, että vastaajat kokivat pääsääntöisesti oman asiantuntemuksensa ikääntyneen vajaaravitsemusta hyvänä, vain muutama vastaaja oli eri mieltä tästä. Se, että vajaaravitsemuksen arviointilomakkeita ei käytetä ollenkaan, voi johtua kiireestä ja resurssipulasta. Lomakkeet voidaan kokea liian vaivalloisiksi ja aikaa vieviksi. Muutama vastaaja mainitsi käyttävänsä mieluummin vajaaravitsemuksen arviointiin keskustelua omaisten ja ikääntyneen itsensä kanssa. Tulevaisuudessa voitaisiin selvittää ja tutkia, helpottaisiko lomakkeiden käyttöönotto arjen työntekoa ja miten siitä saataisiin toimiva ja tehokas työkalu jo valmiiksi kiireelliseen hoitohenkilökunnan arkeen.