Rakennettujen kulttuuriperintökohteiden korjausten ja kunnossapitotöiden laadunhallinta : seurakuntakiinteistöt
Artukka, Mikko (2023)
Artukka, Mikko
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202302142380

Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hallinnoimien rakennusten korjausten ja kunnossapitotöiden laadunhallinnan sekä tilaajaosaamisen nykytilaa kulttuuriperinnön suojelun näkökulmasta. Työn toimeksiantajana toimi Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Suomessa seurakunnilla on keskeinen rooli vaalia rakennusperintöä aina keskiajalta nykypäivään ja tulevaisuuteen.
Seurakuntien jäsenmäärä on laskenut viime vuosikymmenien aikana ja jäsenmäärän arvioidaan jatkavan laskuaan myös tulevaisuudessa. Vähentynyt jäsenmäärä vaikuttaa suoraan seurakunnan taloustilanteeseen. Seurakuntien välisen kiinteistöyhteistyön lisäämisellä ja osaamisen keskittämisellä olisi mahdollisuuksia parantaa isännöinnin substanssiosaamista sekä tuottaa laadukasta kiinteistöjohtamista kustannustehokkaasti.
Tutkimuksen tutkimusaineisto muodostui kirjallisuuskatsauksen lisäksi valtakunnallisesta kyselystä seurakuntien ja seurakuntayhtymien työntekijöille, jotka työssään vastaavat rakennusten kunnossapidosta. Kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin seurakuntien rakennettujen kulttuuriperintökohteiden kunnossapidon erityispiirteitä sekä voimassa olevaa lainsäädäntöä.
Tutkimustulosten perusteella seurakuntien kunnossapidon hallinnoinnissa on parannettavaa. Tilaajaosaamisen puute ja vähäinen yhteistyö seurakuntien välillä korostuivat kyselyn tuloksissa. Kyselyn vastauksien koonti toimitettiin Kirkkohallituksen käyttöön, joka tämän opinnäytetyön yhteistyökumppanina käyttää vastauksia seurakuntien tuen kehittämiseen. Tutkimustuloksia on mahdollista hyödyntää myös muiden julkisyhteisöjen rakennuskannan kunnossapidon tilaajaosaamisen tarkasteluun.