Työhyvinvoinnin johtaminen Scandic hotelleissa
Mononen, Mikko (2023)
Mononen, Mikko
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202302212685

Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö on tehty, koska Suomessa majoitus- ja ravitsemusala on merkittävä työllistäjä, mutta alan houkuttelevuus on heikentynyt 2020-luvulla ja useat alan yritykset kokevat työvoimapulan olevan yksi suurimmista haasteista alan kasvulle. Työhyvinvoinnin voidaan määritellä olevan kokonaisvaltainen kokemus siitä, miten ihminen työssään voi ja organisaation työkulttuuri ja toimintatavat muodostavat sille perustan. Yksi merkittävimmistä keinoista lisätä alan houkuttelevuutta, varmistaa työntekijöiden pysyvyyttä alalla ja lisätä yrityksen kilpailukykyä on panostaa työhyvinvointiin ja sen johtamiseen.
Opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää työhyvinvointia Scandicissa ja Scandic Hotels Oy toimi työn toimeksiantajana. Työn teoriaosuuden on tarkoitus toimia jatkossa Scandicin esihenkilöille tiiviinä työhyvinvoinnin ja sen johtamisen oppaana. Opinnäytetyö tarjoaa perustietoa ja näkökulmia edellä mainittuihin asioihin sisältää tutkimusta Scandicin henkilöstön työtyytyväisyysmittauksen terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä avoimista kommenteista ja Scandicin sairauspoissaolotilastoista. Tutkimusta on täydennetty Scandicin hotellijohtajille tehdyllä teemahaastattelulla, jonka tarkoituksena oli syventää ymmärrystä tämänhetkisestä työhyvinvoinnin tilasta yksittäisissä hotelleissa.
Työhyvinvoinnin teoriaan ja työn tutkimuksiin peilaten Scandicilla tehdään esimerkillisen paljon asioita työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtimisen sekä työhyvinvoinnin ja sen johtamisen eteen, mutta myös muutamia selkeitä kehitysalueita löytyy. Hotelleissa tehtävä vuorotyö, alalle tyypilliset jatkuvat joustot työaikojen suhteen ja tietyt työtehtävät itsessään aiheuttavat fyysistä rasitusta. Henkilökunnan henkistä työkuormaa aiheuttaa etenkin kiire sekä haasteet työn ja vapaa-ajan yhdistämisessä. Koronapandemian aiheuttaminen laajojen ravintolatoiminnan rajoitusten seurauksena aiheutunut ammattitaitoisen työvoiman osittainen katoaminen sekä ainakin vielä syksyllä 2022 jatkunut ammattitaitoisen henkilöstön työvoimapula ovat puolestaan esihenkilötyön suurimpia kuormittajia.
Opinnäytetyö sisältää tätä työtä varten koottuun teoriaan ja tehtyyn tutkimukseen perustuvia suosituksia yrityksen työhyvinvoinnin johtamisen kehittämiseen.