Osastonhoitajien kokemuksia heidän Covid-19 aikaisesta kriisiviestinnästään
Haverinen, Kaisa (2023)
Haverinen, Kaisa
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202303083231
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202303083231
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata osastonhoitajien kokemuksia heidän Covid-19 aikaisesta kriisiviestinnästään. Tutkimuksen aineisto kerättiin erään yliopistosairaalan neljän eri tulosyksikön osastonhoitajilta kyselylomakkeen avulla. Tutkimuksen tavoite oli selvittää osastohoitajien kokemuksina, mikä aiheutti kriisiviestinnälle haasteita ja mitkä asiat he kokivat tärkeiksi viestinnässään. Tutkimus on laadullinen ja aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä teemoitellen.
Covid-19 pandemian aiheuttama kriisi edellytti terveydenhuollon lähiesihenkilöiltä sopeutumista muuttuviin ohjeisiin, taitoa viestiä ja tiedottaa nämä johdettavilleen varmistaakseen oikeanlaisen toiminnan tilanteessa sekä ehkäistäkseen väärien käsitysten syntymistä ja lievittääkseen mahdollista pandemian aiheuttamaa hätää ja pelkoa. Kriisi asetti terveydenhuollon lähiesihenkilöt vaativan tehtävän eteen hoitamaan kriisiviestintää, joka onnistuessaan helpottaa kriisistä selviämistä, yksikön ja yksilön toimintakyvyn säilymistä sekä hyvinvoinnin säilymistä kriisin aikana ja sen jälkeen.
Tutkimuksen tuloksina voidaan nähdä, että osastonhoitajat tunnistivat hyvin onnistuneelle kriisiviestinnälle tyypilliset piirteet. He mainitsivat kriisiviestinnälle tärkeiksi asioiksi viestinnän selkeyden ja ymmärrettävyyden, tavoitettavuuden sekä mahdollisuuden olla läsnä ja vuorovaikutuksessa henkilöstön kanssa viestinnässään. He kokivat myös viestijän oman toiminnan olevan oleellinen osa onnistunutta kriisiviestintää.
Haasteita osastonhoitajien toteuttamalle kriisiviestinnälle aiheuttivat yhteiskunnan ja organisaation sekava viestintä ja jatkuvasti muuttuvat ohjeistukset. Viestinnän ei koettu olevan oikea-aikaista ja oli haasteita saada viesti tavoittamaan kaikki työntekijät. Kriisin aiheuttamat olosuhteet myös lisäsivät esihenkilöiden työn kuormittavuutta ja työn määrää siten, että heillä ei kokemuksensa mukaan ollut aikaa olla läsnä henkilöstölleen riittävästi.
Yhteenvetona ja johtopäätöksenä voidaan todeta, että osastonhoitajat omaavat tietoa kriisiviestinnästä ja sen ominaispiirteistä. He ymmärtävät viestinnän merkityksen ja vaikuttavuuden kriisistä selviämiselle. Kriisi itsessään ja sen nopeasti muuttuvat olosuhteet aiheuttivat sen, että tilanne kuormitti esihenkilöitä ja onnistuneen viestinnän toteuttaminen oli haasteellista.
Covid-19 pandemian aiheuttama kriisi edellytti terveydenhuollon lähiesihenkilöiltä sopeutumista muuttuviin ohjeisiin, taitoa viestiä ja tiedottaa nämä johdettavilleen varmistaakseen oikeanlaisen toiminnan tilanteessa sekä ehkäistäkseen väärien käsitysten syntymistä ja lievittääkseen mahdollista pandemian aiheuttamaa hätää ja pelkoa. Kriisi asetti terveydenhuollon lähiesihenkilöt vaativan tehtävän eteen hoitamaan kriisiviestintää, joka onnistuessaan helpottaa kriisistä selviämistä, yksikön ja yksilön toimintakyvyn säilymistä sekä hyvinvoinnin säilymistä kriisin aikana ja sen jälkeen.
Tutkimuksen tuloksina voidaan nähdä, että osastonhoitajat tunnistivat hyvin onnistuneelle kriisiviestinnälle tyypilliset piirteet. He mainitsivat kriisiviestinnälle tärkeiksi asioiksi viestinnän selkeyden ja ymmärrettävyyden, tavoitettavuuden sekä mahdollisuuden olla läsnä ja vuorovaikutuksessa henkilöstön kanssa viestinnässään. He kokivat myös viestijän oman toiminnan olevan oleellinen osa onnistunutta kriisiviestintää.
Haasteita osastonhoitajien toteuttamalle kriisiviestinnälle aiheuttivat yhteiskunnan ja organisaation sekava viestintä ja jatkuvasti muuttuvat ohjeistukset. Viestinnän ei koettu olevan oikea-aikaista ja oli haasteita saada viesti tavoittamaan kaikki työntekijät. Kriisin aiheuttamat olosuhteet myös lisäsivät esihenkilöiden työn kuormittavuutta ja työn määrää siten, että heillä ei kokemuksensa mukaan ollut aikaa olla läsnä henkilöstölleen riittävästi.
Yhteenvetona ja johtopäätöksenä voidaan todeta, että osastonhoitajat omaavat tietoa kriisiviestinnästä ja sen ominaispiirteistä. He ymmärtävät viestinnän merkityksen ja vaikuttavuuden kriisistä selviämiselle. Kriisi itsessään ja sen nopeasti muuttuvat olosuhteet aiheuttivat sen, että tilanne kuormitti esihenkilöitä ja onnistuneen viestinnän toteuttaminen oli haasteellista.
