Työhyvinvointi, työn imu ja pitovoimatekijät: Kymsoten koti-, asumis- ja hoivapalvelut
Heikkinen, Reeta; Piispa, Hanne (2023)
Heikkinen, Reeta
Piispa, Hanne
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202303304473

Tiivistelmä
Sosiaali- ja terveysalalla on jatkuva pula henkilöstöstä koko Suomessa. Seuraavan kymmenen vuoden aikana eläkkeelle jää suuri määrä henkilöstöä ja kuormittavien työolojen vuoksi useat harkitsevat alan vaihtoa. Kymsoten koti-, asumis- ja hoivapalveluissa eli KAH-palveluissa on myös haasteena henkilöstön pysyvyys, jonka vuoksi se toivoi selvitystä tekijöistä, joiden avulla se saisi pidettyä henkilöstön palveluksessaan.
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää tekijöitä, jotka vaikuttavat työhyvinvointiin, työn imuun ja pitovoimatekijöihin Kymsoten koti-, asumis- ja hoivapalveluissa sekä selvittää henkilöstön toiveet tekijöiden vahvistamiseksi. Tutkimus kohdentui Kymsoten koti-, asumis- ja hoivapalveluiden asiakas- ja palveluohjaukseen sekä varhaisen tuen palveluihin. Tutkimusmenetelmänä käytettiin määrällistä tutkimusta ja tutkimusaineisto kerättiin Webropol-kyselyn avulla.
Työhyvinvointia ja työn imun kokemusta tukevia tekijöitä on KAH-palveluissa paljon. Työ koetaan merkityksellisenä ja henkilöstö on innostunut työstään. Myös työpaikan ilmapiiri on myönteinen ja työyhteisö yhtenäinen. Työtehtävät ovat monipuolisia ja työaikaan ollaan pääosin tyytyväisiä. Psyykkinen terveys koetaan pääosin hyvänä sekä työ- ja vapaa-aika ovat tasapainossa. Tutkimustulosten perusteella työpaikka koetaan psykologisesti turvallisena. Hyvinvointi ja liikuntaedut koetaan toimivina. Henkilöstö nostaa pitovoimatekijöinä esiin mahdollisuuden vaikuttaa omiin työaikoihin, hyvän työilmapiirin sekä merkityksellisen työn. Kehitettävää löytyy tiedonkulusta, johtamisesta, perehdytyksestä, palautekulttuurista, kuinka ongelmiin puututaan sekä työnkuvat kaipaavat selkeyttämistä. Työaikaan vaikuttaminen ei toteudu jokaisen kohdalla, joten siinä myös kehitettävää. Organisaatiotasolla nousee myös kehitettävää, jotta henkilöstön arvostus välittyisi organisaatiolta henkilöstölle. Resurssipula näkyy myös henkilöstölle itselleen ja tuo kuormitusta. Pitääkseen henkilöstön palveluksessaan, kannattaa työhyvinvoinnin kehittäminen liittää organisaation strategiaan, koska se vaikuttaa työnantajan maineeseen, työtehtävien sujumiseen sekä asiakkaiden tyytyväisyyteen.