Cinematic Structure : The emergence of "je ne sais quoi"

Abstract

This dissertation aims to provide a film editor's perspective on the subject of structure in cinematic art. Structure is often equated to formulaic writing, about whose contribution to the art — whether it is beneficial or detrimental — there is considerable controversy. While structure certainly has formulaic aspects with which writer and editor alike must work, nothing of artistic value to either the creator or the recipient of a work can be made by simply following a formula: art's one essential attribute is integrity to itself.

In this dissertation, the abstract concept "cinematic structure" is first contrasted with structure in story and literary structure. Second, approaches to constructing an edit — from rough cut to fine tuning — focusing on structural matters but not neglecting the interplay between editor and director, are described and analyzed.

I find that structure is naturally inclined towards phi, the mathematical "golden ratio" or "golden cut" posited to account for aesthetic beauty in nature and in art, and fractal geometry, the ordered structure that is a consequence and expression of chaos.

I conclude that editorial attention to structure beyond the purely formulaic will tend to stimulate the emergence of something unique to a film — the "je ne sais quoi" that distinguishes cinema from a mere movie.

Tämä opinnäytetyö pyrkii avaamaan näkemyksiäni elokuvaleikkaajana elokuvan rakenteesta (struktuuri). Rakenne ja kaavat yhdistetään usein formaatti -pohjaiseen käsikirjoitusmetodiin. Kuinka hyödyllisiä kaavat ovat, tai eivät ole, on kiistanalaista.

Vaikka kirjoittajan tai leikkaajan on työskenneltävä rakenteen elementtien kanssa, mikään taiteellista arvoa omaava teos ei voi syntyä yksinkertaisesti seuraamalla kaavaa. Taiteen keskeinen ominaisuus on rehellisyys itseään kohtaan.

Ensin pyrin erottamaan abstraktisen käsitteen ‘elokuvallinen rakenne’, tarinan omasta rakenteesta, sekä kirjallisuuden rakenteesta. Seuraavaksi kuvailen analysoiden, leikkausprosessia — raakaleikkauksesta viimeistelyyn — tarkentaen rakenteellisiin asioihin, unohtamatta kuitenkaan leikkaajan ja ohjaajan välistä vuorovaikutusta.

Koen rakenteen kallistuvan luontaisesti kohti matemaattista"kultaista leikkausta". Kultaisen leikkausen ansioksi luetellaan usein esteettinen kauneus luonnossa, taiteessa ja fraktaali geometriassa. Tuo järjestäytynyt rakenneon kaaoksen seuraus ja ilmaisukeino.

Päätän tutkielmani ajatukseen, jossa leikkaukselliset huomiot rakenteesta ovat olennainen askel erikoisen piirteen esille tulemisessa, emergenssissa — ainutlaatuisuuden, joka erottaa merkittävän teoksen tavallisesta elokuvasta.