Metsätilamarkkinat Kainuussa : toimintaympäristön arviointi
Heikkilä, Yrjö (2023)
Heikkilä, Yrjö
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202304195567

Tiivistelmä
Metsätilamarkkinat ovat olleet vahvassa muutoksessa, ja metsätilojen hinnat ovat viime vuosina nousseet voimakkaasti. Alalle on tullut myös uusi sijoittajaryhmä pankkien ja sijoitusyhtiöiden perustettua metsään sijoittavia rahastoja, jotka ostavat nykyisin jo puolet kaikista myyntiin tulevista metsätiloista. Merkittävä määrä metsätiloista päätyy ulkomaisten sijoittajien omistukseen. Myös väestön kehityksessä, metsänomistajarakenteessa ja metsäalan toimintaympäristössä tapahtuu muutoksia.
Tutkimuksen tarkoitus oli luoda katsaus metsätilamarkkinoiden nykytilanteeseen ja arvioida metsäalan toimintaympäristöä Kainuussa. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, paljonko metsätilakauppoja vuosittain tehdään ja minkälainen on metsämaan arvo ja hintakehitys Kainuussa. Lisäksi tutkimuksella haluttiin selvittää, kuinka yleistä odotusarvojen käyttäminen on metsätilan arvonmäärityksissä ja kuinka markkinat hinnoittelevat metsämaan suhteessa tila-arvioiden summa-arvoihin. Edelleen tutkimuksella pyrittiin kartoittamaan, minkälaisia rahastoja, sijoitusyhtiöitä ja välittäjiä markkinoilla toimii.
Työ toteutettiin tutkimalla väestörakenteessa ja metsänomistajarakenteessa tapahtuvia muutoksia kuvaavia tutkimuksia sekä kiinteistökauppojen määrien ja hintakehityksen selvittämiseksi kiinteistökaupan tilastointia Kainuusta ja viereisistä maakunnista. Metsätilojen hintoihin ja hinnoitteluun liittyviä asioita tutkittiin myynti-ilmoituksista ja tila-arvioista saatuja ominaisuustietoja sekä toteutuneita kauppahintoja yhdistämällä luotuja aineistoja. Lisäksi toimintaympäristöä tutkittiin havainnoimalla sekä eri tiedonhaun menetelmin ja näin syntyneestä aineistosta pyrittiin luomaan kuvaava synteesi ja johtopäätökset.
Tutkimuksessa todettiin, että metsätilojen hinnat ovat jatkaneet nousuaan ja hinnat ovat ennätyksellisen korkeita. Pohjois-Suomeen kohdistuvien metsäteollisuuden investointien lisääntyessä sekä metsänomistajarakenteen muutoksen seurauksena metsätilakaupan voi ennakoida jatkuvan vilkkaana Kainuussa. Kaupungistumiskehityksen ja omistajarakenteen muutoksen myötä tarve erilaisille metsäomaisuudenhoidon palveluille ja niiden sähköiselle kaupalle lisääntyy. Myös vaatimukset metsänarviointia ja välitystoimintaa hoitavan metsäammatti-laisen osaamista kohtaan kasvavat.