Delad kvävegödsling i vårvete
Klinge, Leo (2023)
2023
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202304246197
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202304246197
Tiivistelmä
Odlingsväxternas avkastning avgörs av en rad olika faktorer, inte minst av vattentillgången under odlingssäsongen. Väderleken kan inte förutses och därmed kan inte heller årets skörd förutsägas. Hushållning med växtnäring förutsätter ändå att vi ämnar gödsla utifrån fältets bördighet och med avseende på en förväntad skörd. Växtnäringsämnet kväve behövs i relativt stora mängder, samtidigt som det lätt kan förloras genom utlakning. Markens leverans av kväve är svårt att förutse, potentialen uttrycks visserligen av mullhalten, men hur mycket som mineraliseras därifrån beror på fukt och marktemperatur. Bra ekonomi förutsätter, att markens kväveleverans utnyttjas. Även tidpunkten för gödslingen spelar en stor roll. En senare gödsling har större inverkan på vetets proteinhalt än på skördemängden.
Genom att bara ge en del av den planerade kvävegivan i samband med sådd kan den andra delen tillföras senare under säsongen då grödans behov så småningom klarnar. I form av ett fältförsök undersöktes olika gödslingsstrategier i vårvete, på fyra olika jordarter: 80 kg kväve vid sådd, 80 kg kväve vid sådd + 40 kg kväve vid stråskjutning, respektive 80 kg kväve vid sådd + 40 kg kväve vid stråskjutning + 40 kg kväve vid axgång (per ha).
De tre gödslingsstrategiernas effekter på vetets avkastning och proteinhalt skiljde sig på de fyra olika jordarterna. Skörden korrellerade positivt till jordartens fukthållningsförmåga, dvs. bäst på mull, följt av mjäla, lera och sand. Proteinhalten ökade på samtliga jordarter med ökad kvävegiva. Den allmänna slutsatsen är att den optimala gödslingsmängden vid tillräcklig fukttillgång är omkring 120 kg kväve/ha, med avseende på kärnavkastningen. För att nå över tröskeln för den proteinhalt som krävs för brödvetet behövs en andra tilläggsgiva på 20-40 kg kväve/ha. En delad giva är bra för att undvika onödigt stora insatser ifall grödan inte kan förverkliga sin avkastningspotential till följd av torka.
Viljelykasvien sadon määrää useat eri tekijät. Suurin näistä on kuitenkin veden saatavuus kasvukauden aikana. Säätä ei voi ennustaa eikä näin ollen myöskään vuoden tulevaa satoa. Taloudellinen viljely edellyttää edelleen, että lannoitamme pellon satoisuuteen ja odotettuun satoon nähden. Ravinnetyppeä tarvitaan suhteellisen suuria määriä, mutta sitä voi helposti hävitä huuhtoutumisen vuoksi. Maaperän typen mineralisointia on vaikea ennustaa, potentiaali näkyy varmasti humuspitoisuudessa, mutta se, kuinka paljon typpeä siitä mineralisoituu, riippuu kosteudesta ja maaperän lämpötilasta. Taloudellinen viljely edellyttää, että maaperän typpivarasto hyödynnetään. Myös lannoituksen ajoituksella on suuri rooli. Myöhempi lannoitus vaikuttaa enemmän vehnän valkuaispitoisuuteen kuin satoon.
Antamalla vain osan suunnitellusta typen kokonaismäärästä kylvön yhteydessä, toinen osa voidaan pintalevittää myöhemmin kauden aikana, kun satoisuutta on helpompi ennustaa. Peltokokeen muodossa tutkittiin erilaisia lannoitusstrategioita kevätvehnälle neljällä eri maalajilla: 80 kg typpeä kylvön yhteydessä, 80 kg typpeä kylvön yhteydessä + 40 kg typpeä korrenkasvussa, vastaavasti 80 kg typpeä kylvön yhteydessä + 40 kg typpeä korrenkasvussa + 40 kg typpeä tähkäytymisvaiheessa (hehtaaria kohden).
Kolmen lannoitusstrategian vaikutukset vehnän satoon ja valkuaispitoisuuteen vaihtelivat neljällä eri maaperätyypillä. Sato korreloi positiivisesti maaperän kosteudenpidätyskykyyn, eli parhaiten multamailla, jota seurasivat hiesu, savi ja hiekka. Valkuaispitoisuus nousi kaikissa maalajeissa typen saatavuuden lisääntyessä.
Yleinen johtopäätös on, että optimaalinen lannoitusmäärä riittävällä kosteuden saatavuudella on noin 120 kg typpeä/ha jyväsatoon nähden. Leipävehnän valkuaispitoisuuden kynnyksen ylittämiseksi tarvitaan toinen 20–40 kg:n lisäannos typpeä hehtaaria kohden. Jaettu lannoitus on hyvä tapa välttää tarpeettoman suuria kustannuksia, jos kasvi ei pysty hyödyntämään saatavilla olevaa typpeä kuivuuden takia.
The yield of cultivated plants is determined by several different factors, not least the availability of moisture during the growing season. The weather cannot be predicted and thus the year's harvest cannot be predicted either. Reasoning with plant nutrition still requires that we apply fertilizer based on the fertility of the field and expectations of the harvest. The plant nutrient nitrogen is needed in relatively large quantities, while it can easily be lost through leaching. The soil's delivery of nitrogen is difficult to predict, the potential is certainly expressed by the humus content, but how much is mineralized from it depends on moisture and soil temperature. Good economy presupposes that the soil's nitrogen supply is utilized. The timing of fertilization also plays a big role. A later dose of fertilizer has a greater impact on the protein content of the wheat than on the yield.
By only giving part of the planned nitrogen dose in conjunction with sowing, the other part can be added later in the season when the crop's needs eventually are known. In the form of a field trial, different fertilization strategies were investigated in spring wheat, on four different soil types: 80 kg nitrogen during sowing, 80 kg nitrogen during sowing + 40 kg nitrogen at jointing, respectively 80 kg nitrogen during sowing + 40 kg nitrogen at jointing + 40 kg nitrogen at head emergence (per ha).
The effects of the three fertilization strategies on wheat yield and protein content differed on the four different soil types. The yield was positively correlated to the moisture holding capacity of the soil type, i.e. best on loam, followed by silt, clay and sand. The protein content increased on all soil types with increased nitrogen availability.
The general conclusion is that the optimal fertilization amount with sufficient moisture availability is around 120 kg nitrogen/ha, regarding the grain yield. To reach the threshold for the protein content required for bread wheat, a second supplemental dose of 20-40 kg nitrogen/ha is needed. A split yield is good for avoiding unnecessarily large inputs in case the crop cannot utilize its yield potential because of drought.
Genom att bara ge en del av den planerade kvävegivan i samband med sådd kan den andra delen tillföras senare under säsongen då grödans behov så småningom klarnar. I form av ett fältförsök undersöktes olika gödslingsstrategier i vårvete, på fyra olika jordarter: 80 kg kväve vid sådd, 80 kg kväve vid sådd + 40 kg kväve vid stråskjutning, respektive 80 kg kväve vid sådd + 40 kg kväve vid stråskjutning + 40 kg kväve vid axgång (per ha).
De tre gödslingsstrategiernas effekter på vetets avkastning och proteinhalt skiljde sig på de fyra olika jordarterna. Skörden korrellerade positivt till jordartens fukthållningsförmåga, dvs. bäst på mull, följt av mjäla, lera och sand. Proteinhalten ökade på samtliga jordarter med ökad kvävegiva. Den allmänna slutsatsen är att den optimala gödslingsmängden vid tillräcklig fukttillgång är omkring 120 kg kväve/ha, med avseende på kärnavkastningen. För att nå över tröskeln för den proteinhalt som krävs för brödvetet behövs en andra tilläggsgiva på 20-40 kg kväve/ha. En delad giva är bra för att undvika onödigt stora insatser ifall grödan inte kan förverkliga sin avkastningspotential till följd av torka.
Viljelykasvien sadon määrää useat eri tekijät. Suurin näistä on kuitenkin veden saatavuus kasvukauden aikana. Säätä ei voi ennustaa eikä näin ollen myöskään vuoden tulevaa satoa. Taloudellinen viljely edellyttää edelleen, että lannoitamme pellon satoisuuteen ja odotettuun satoon nähden. Ravinnetyppeä tarvitaan suhteellisen suuria määriä, mutta sitä voi helposti hävitä huuhtoutumisen vuoksi. Maaperän typen mineralisointia on vaikea ennustaa, potentiaali näkyy varmasti humuspitoisuudessa, mutta se, kuinka paljon typpeä siitä mineralisoituu, riippuu kosteudesta ja maaperän lämpötilasta. Taloudellinen viljely edellyttää, että maaperän typpivarasto hyödynnetään. Myös lannoituksen ajoituksella on suuri rooli. Myöhempi lannoitus vaikuttaa enemmän vehnän valkuaispitoisuuteen kuin satoon.
Antamalla vain osan suunnitellusta typen kokonaismäärästä kylvön yhteydessä, toinen osa voidaan pintalevittää myöhemmin kauden aikana, kun satoisuutta on helpompi ennustaa. Peltokokeen muodossa tutkittiin erilaisia lannoitusstrategioita kevätvehnälle neljällä eri maalajilla: 80 kg typpeä kylvön yhteydessä, 80 kg typpeä kylvön yhteydessä + 40 kg typpeä korrenkasvussa, vastaavasti 80 kg typpeä kylvön yhteydessä + 40 kg typpeä korrenkasvussa + 40 kg typpeä tähkäytymisvaiheessa (hehtaaria kohden).
Kolmen lannoitusstrategian vaikutukset vehnän satoon ja valkuaispitoisuuteen vaihtelivat neljällä eri maaperätyypillä. Sato korreloi positiivisesti maaperän kosteudenpidätyskykyyn, eli parhaiten multamailla, jota seurasivat hiesu, savi ja hiekka. Valkuaispitoisuus nousi kaikissa maalajeissa typen saatavuuden lisääntyessä.
Yleinen johtopäätös on, että optimaalinen lannoitusmäärä riittävällä kosteuden saatavuudella on noin 120 kg typpeä/ha jyväsatoon nähden. Leipävehnän valkuaispitoisuuden kynnyksen ylittämiseksi tarvitaan toinen 20–40 kg:n lisäannos typpeä hehtaaria kohden. Jaettu lannoitus on hyvä tapa välttää tarpeettoman suuria kustannuksia, jos kasvi ei pysty hyödyntämään saatavilla olevaa typpeä kuivuuden takia.
The yield of cultivated plants is determined by several different factors, not least the availability of moisture during the growing season. The weather cannot be predicted and thus the year's harvest cannot be predicted either. Reasoning with plant nutrition still requires that we apply fertilizer based on the fertility of the field and expectations of the harvest. The plant nutrient nitrogen is needed in relatively large quantities, while it can easily be lost through leaching. The soil's delivery of nitrogen is difficult to predict, the potential is certainly expressed by the humus content, but how much is mineralized from it depends on moisture and soil temperature. Good economy presupposes that the soil's nitrogen supply is utilized. The timing of fertilization also plays a big role. A later dose of fertilizer has a greater impact on the protein content of the wheat than on the yield.
By only giving part of the planned nitrogen dose in conjunction with sowing, the other part can be added later in the season when the crop's needs eventually are known. In the form of a field trial, different fertilization strategies were investigated in spring wheat, on four different soil types: 80 kg nitrogen during sowing, 80 kg nitrogen during sowing + 40 kg nitrogen at jointing, respectively 80 kg nitrogen during sowing + 40 kg nitrogen at jointing + 40 kg nitrogen at head emergence (per ha).
The effects of the three fertilization strategies on wheat yield and protein content differed on the four different soil types. The yield was positively correlated to the moisture holding capacity of the soil type, i.e. best on loam, followed by silt, clay and sand. The protein content increased on all soil types with increased nitrogen availability.
The general conclusion is that the optimal fertilization amount with sufficient moisture availability is around 120 kg nitrogen/ha, regarding the grain yield. To reach the threshold for the protein content required for bread wheat, a second supplemental dose of 20-40 kg nitrogen/ha is needed. A split yield is good for avoiding unnecessarily large inputs in case the crop cannot utilize its yield potential because of drought.