Seuratoiminta ammattimaistumisen välimaastossa: valmentajien tietämys työsuhteen tunnusmerkeistä

Abstract

Tämän tutkimuksellisen opinnäytetyön tarkoituksena on tutkia liikunta- ja urheiluseurojen valmentajilla tietämystä työsuhteen tunnusmerkeistä. Tavoitteena oli selvittää, minkälainen tietämys valmentajilla on ja vaikuttavatko eri taustamuuttujat kuten ikä, kokemus ja toiminnan peruste heidän tietämykseensä. Samalla kartoitetaan, kuinka usein työsuhteen tunnusmerkit täyttyvät vapaaehtoisvalmentajien kohdalla. Tutkimustulosten avulla kartoitetaan, minkälainen tarve on luoda opas työsuhteen tunnusmerkeistä sekä työntekijöiden ja työnantajien oikeuksista ja velvollisuuksista seurakentälle.

Työn tietoperustassa perehdyttiin seura- ja valmennustoiminnan nykytilaan ja muutostarpeisiin sekä valmentajien ammattimaistumiskehitykseen. Valmentajan ammatin kehityksessä yhtä olennaista on valmentajien tietämys omista oikeuksistaan kuin seurajohdon tarjoama esimiesosaaminen. Teoriaosuus koostui kirjallisuuskatsauksesta viimeisimpiin tutkimuksiin sekä alan asiantuntijoiden syvähaastatteluista. Empiirinen osio toteutettiin määrällisenä tutkimuskyselynä, johon vastasi 1288 valmentajaa ympäri Suomea yli kahdeksastakymmenestä lajista.

Tutkimustuloksista käy ilmi, että vapaaehtoisvalmentajana toimiminen täyttää yhä useammin työsuhteen tunnusmerkit, jolloin toimintaan on pakko alkaa soveltamaan työlainsäädäntöä, ja seurojen johdon on otettava haltuun työnantajana toimimisen lakisääteiset velvollisuudet. Valmentajina toimivien vapaaehtoisten sekä työsuhteisten tietämystä työsuhteen tunnusmerkeistä tulisi lisätä, jotta myös he osaisivat tunnistaa toimintaansa liittyvät lait, oikeudet ja velvollisuudet. Yhtä aikaa kun vapaaehtoistoiminta yleisesti sekä yksilöiden siihen käyttämä aika vähenee, valmennustoiminta kehittyy yhä vaativammaksi asiantuntija-ammatiksi. Pelkän tuloksen katsomisen lisäksi valmentaja kasvattaa liikunnalla, sekä ottaa yhä enenevissä määrin yksilöllisesti huomioon lasten liikkumisen polarisoitumisen.

Nykypäivän Suomessa seuratoiminta ammattimaistuu nopeaa tahtia. Seuratoiminta kilpailee liikuntayritysten kanssa harrastajista, eikä toiminnan laatua pystytä kehittämään vapaaehtoisuuspohjalta yhtä ketterästi. Lisäksi yleinen kaupallistumiskehitys, jossa kuluttaja ostaa palveluita, ei istu perinteiseen jäsenmaksumalliin, jossa urheilevan lapsen vanhemmat osallistuvat osittain seuratoiminnan mahdollistamiseen vapaaehtoistyöllä. Tämä, sekä yleinen seurojen vapaaehtoistoiminnan muuttuminen lyhytjänteisemmäksi vauhdittaa seurojen ja valmentajien ammattimaistumiskehitystä, sillä se asettaa aikaisemmin toimineen johtamis- ja toimintamallin alttiiksi kehityksen pysähtymiselle.