Ikääntyneiden kansalaisraadin järjestäminen, vaikutukset ja koettu merkitys
Riikonen, Marjut (2023)
Riikonen, Marjut
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023051510703

Tiivistelmä
Hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi korostetaan ikääntyneen osallisuuden ja vahvistamisen näkökulmien tärkeyttä. Eläkeikäisen väestön mahdollisuutta osallistua tasapuolisesti yhteiskunnan toimintaan on turvattava. Se pitää yllä heidän hyvää elämänlaatuaan ja toimintakykyään. Ikääntyneet ovat merkittävä ryhmä yhteiskunnan voimavarana ja vaikuttajana.
Opinnäytetyössä kuvataan ikääntyneille suunnatun kansalaisraadin järjestämisprosessia, kerätään tietoa ikääntyneiden kansalaisraadin järjestämisestä, osallistujien mielipiteistä ja julkilausumien vaikutuksista ja näkyvyydestä.
Tutkimus toteutettiin ikääntyneiden kansalaisraadin avulla, keräämällä osallistujilta kyselylomakkeen avulla mielipiteitä raatien toteutuksesta ja sisällöstä sekä seuraamalla kansalaisraatien työskentelyn tuloksena julkaistujen julkilausumien vaikutuksia ja näkyvyyttä. Palautekyselylomakkeen monivalintakysymyksien analysoinnissa käytettiin kvantitatiivista tutkimusmenetelmää, avoimet kysymykset sekä julkilausumien vaikutukset ja näkyvyys analysoitiin temaattisen analyysin avulla.
Tuloksista ilmenee ikääntyneiden tyytyväisyys kansalaisraatien toteutukseen ja sisältöön. Raatiin osallistuttiin tiedonhalun, vaikuttamisen, huolestumisen ja mielenkiinnon vuoksi. Ikääntyneiden kansalaisraatien julkilausumat saatettiin tavoitteiden mukaisesti päätöksentekijöiden tietoon, mutta päätöksiä kunnissa ei tehty yhdeksän kuukauden mittaisen seurannan aikana. Julkilausumilla oli näkyvyttä kansalaisraatien jälkeen kahdessa sanomalehdessä Merikarvialla ja Ulvilassa.
Johtopäätöksenä todetaan ikääntyneiden kansalaisraatien osallistujista monien olevan järjestö- ja yhdistystoiminnassa mukana olevia aktiivisia ikääntyneitä, jotka ovat kiinnostuneet yhteiskunnallisista asioista. Kansalaisraatien osallistujat olivat raatien toteutukseen ja sisältöön tyytyväisiä. Kansalaisraatien julkilausumien näkyvyys oli kohtuullista Ulvilassa ja Merikarvialla, Porissa ei ollut kansalaisraadeista näkyvyyttä sanomalehdissä. Julkilausumien ehdotuksien ja toiveiden konkreettisia vaikutuksia ei ollut seuranta ajalla.