Opas assistentin työhön Suomen pysyvässä edustustossa Euroopan unionissa
Ahlqvist, Isela (2023)
Ahlqvist, Isela
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023052514386

Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö tehtiin toimeksiantona Suomen pysyvälle edustustolle Euroopan unionissa. Opinnäytetyö on toiminnallinen ja sen tuloksena syntyy perehdytysopas edustustossa työskentelevän assistentin rooliin.
Työn murros muokkaa tulevaisuuden työntekoa muuttaen osaamistarpeita työmarkkinoilla. Osaaminen on yksi keskeisin keino työn murroksessa pärjäämisessä. Työelämässä tarvitaan erilaisia taitoja, jotka auttavat työntekijää tekemään työnsä hyvin. Näitä taitoja kutsutaan työelämätaidoiksi. Työelämätaidot kattavat kaikki ne kyvyt, taidot ja valmiudet, joita tarvitaan työelämässä toimimisessa. Työelämätaitoja on lukuisia ja niiden sisältö riippuu määrittelijästä. Taidot voidaan jakaa esimerkiksi ammattitaitoon ja uranhallintaan liittyviin taitoihin sekä yleisiin työelämätaitoihin, jotka taas voidaan jakaa tiedollisiin ja oppimiseen liittyviin valmiuksiin, taitoihin ja kykyihin sekä työyhteisötaitoihin, jotka taas perustuvat oman ja toisen roolin ymmärtämiselle sekä taidoille, joita tarvitaan työyhteisössä toimimisessa kuten vuorovaikutukseen ja ilmapiiriin luomiseen liittyvät taidot ja kyvyt.
Työelämässä tapahtuvat muutokset asettavat entistä suurempia vaatimuksia työhön perehdyttämiselle. Hyvä perehdytys edistää työntekijän itsenäisyyttä ja aktiivisuutta sekä työturvallisuutta ja terveyttä. Lisäksi hyvä perehdytys luo työntekijälle tiedollisia ja taidollisia valmiuksia. Perehdyttämisellä tarkoitetaan kaikkia niitä toimenpiteitä, joiden avulla uusi työntekijä oppii tuntemaan työpaikkansa ihmiset, tavat sekä työhön liittyvät odotukset. Hyvä työhön perehdyttäminen vaikuttaa positiivisesti uuden työntekijän työhyvinvointiin sekä viihtyvyyteen. Työntekijöiden perehdyttäminen on vuorovaikutusta, jossa osaaminen ja tieto ovat tärkeässä roolissa. Yksi keskeinen tavoite perehdytyksessä on, että perehdytettävät omaksuvat perehdytysohjelman aikana uudessa työssä tarvitsemiaan taitoja ja tietoja. Tämän lisäksi perehdytyksessä on tärkeää selvittää, mitä perehdytettävät jo osaavat ja tietävät. Työelämätaidot ovat nyt ja tulevaisuudessa entistä enemmän esillä henkilöstön kehittämistyössä ja ne on hyvä huomioida osana perehdytystä.
Opinnäytetyön päätavoitteena oli luoda tehtäväkohtainen, helppokäyttöinen, selkeä sekä informatiivinen perehdytysopas. Perehdytysoppaan tekemisen tueksi selvitettiin kyselyn avulla mitkä ovat edustuston assistenttien mielestä tärkeimmät työelämätaidot ja mitä taitoja he haluavat oppia tai kehittää itsessään. Kyselyn tuloksista selvisi, että assistentit kokivat tärkeimmiksi taidoiksi muun muassa organisaatiotaidot ja ongelmanratkaisukyvyn, vuorovaikutus-, viestintä-, ja kommunikaatiotaidot sekä yhteistyötaidot. He halusivat oppia tai kehittää työkyvyn ylläpitämisen taitoja, ongelmanratkaisutaitoja, vuorovaikutus-, viestintä-, ja kommunikaatiotaitoja sekä palautteen antamisen ja vastaanottamisen taitoa. Tulokset varmistettiin tutkimalla vastauksien keskihajontaa.
Oppaasta on hyötyä uudelle assistentille ja sijaisille sekä myös muille edustuston assistenteille esimerkiksi työelämätaitoja käsittelevän osuuden osalta. Oppaan avulla virkahenkilöt näkevät mistä tehtävistä ja vastuista assistentin rooli koostuu. Tehtävien läpinäkyvyys lisää ymmärrystä assistentin ja virkahenkilön välillä. Oppaassa keskitytään työnopastukseen eli assistentin työnkuvaan, työtehtäviin sekä osaamiseen ja taitoihin.