Hyppää sisältöön
    • Suomeksi
    • På svenska
    • In English
  • Suomi
  • Svenska
  • English
  • Kirjaudu
Hakuohjeet
JavaScript is disabled for your browser. Some features of this site may not work without it.
Näytä viite 
  •   Ammattikorkeakoulut
  • Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
  • Opinnäytetyöt (Avoin kokoelma)
  • Näytä viite
  •   Ammattikorkeakoulut
  • Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
  • Opinnäytetyöt (Avoin kokoelma)
  • Näytä viite

Kirjablogiosaamisen kaupallistaminen

Koskivaara, Assi (2023)

 
Avaa tiedosto
Koskivaara_Assi.pdf (2.817Mt)
Lataukset: 


Koskivaara, Assi
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Näytä kaikki kuvailutiedot
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023052915245
Tiivistelmä
Tulevaisuuden työn uskotaan muuttuvan ja tulovirtojen mahdollisesti pirstoutuvan muodostumaan useasta eri lähteestä. Samaan aikaan julkisessa keskustelussa ollaan huolissaan lukemisen vähenemisestä, lukutaidon heikkenemisestä, keskittymiskyvyn huononemisesta ja näiden vaikutuksesta yhteiskuntaan. Tämän tutkimuksen avulla pyrittiin selvittämään voisiko kirjablogien pitäjien osaamisella muodostaa ansaintalogiikkaa ja näin osaltaan vastata myös edellä esitettyihin haasteisiin.

Opinnäytetyö muodostui kolmesta tutkimuskysymyksestä: miten kirjablogiosaaminen on kaupallistettavissa, miten kirjablogi mahdollistaa ansaintalogiikan ja mistä tulovirrat voivat syntyä. Kirjablogin pitäminen vie usein paljon aikaa, mutta toisaalta niiden kirjoittajille kertyy paljon osaamista ja ymmärrystä, jonka muodostamista mahdolliseksi tulovirraksi selvitettiin tutkimuksen avulla. Kirjablogeja on perinteisesti pidetty lähinnä harrastuksellisista syistä.

Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimi arvon tuottaminen, joka koostui mm. asiakaskokemuksesta ja sen kehittämisestä yhdessä asiakkaan kanssa. Toisena teoreettisena kokonaisuutena oli palveluiden kaupallistaminen, johon tutustuttiin mm. Porterin kilpailuvoiman mallin, palveluiden markkinoinnin ja digitaalisuuden kautta.
Tutkimuksessa hyödynnettiin palvelumuotoilua ja Moritzin mallia, joka koostuu kuudesta osasta, jotka ohjasivat tutkimuksen tekemistä. Aineistonkeruumenetelminä käytettiin netnografiaa, havainnointia ja haastatteluita. Havainnointia tehtiin muutamassa kirja-alan tapahtumassa ja syksyn 2022 Helsingin Kirjamessuilla. Haastatteluita tehtiin kaksi kierrosta, ensimmäinen ymmärtämisvaiheessa ja toinen kehittämisvaiheessa. Tutkimuksen aikana muodostettiin ensin seitsemän alustavaa ideaa, joista eri vaiheiden ja analyysien jälkeen jäljelle jäi kaksi ideaa. Kahdelle idealle muodostettiin teorian ja aineistonkeruumenetelmien avulla helposti havainnoitavat mallit Katri ja Jukka Ojasalon kehittämään Service Logic Business Model Canvasiin.

Muodostettujen liiketoimintaideoiden avulla vastattiin kolmeen tutkimuskysymykseen. Työn johtopäätöksissä esitettiin perusteltu vastaus työn tavoitteeseen, jonka mukaan kirjablogin pitäjän tietotaitoa hyödyntämällä olisi muodostettavissa tulovirtoja. Perusteluina ideoille toimivat palvelumuotoilun avulla kehitetyt liiketoimintaideat. Työn lopussa arvioitiin tutkimuksen onnistuneen sekä pohdittiin mahdollisia jatkotutkimusaiheita esimerkiksi ideoiden käytäntöön toteuttamiseen ja niiden hyödyntämiseen muiden alojen blogeihin liittyen.
Kokoelmat
  • Opinnäytetyöt (Avoin kokoelma)
Ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt ja julkaisut
Yhteydenotto | Tietoa käyttöoikeuksista | Tietosuojailmoitus | Saavutettavuusseloste
 

Selaa kokoelmaa

NimekkeetTekijätJulkaisuajatKoulutusalatAsiasanatUusimmatKokoelmat

Henkilökunnalle

Ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt ja julkaisut
Yhteydenotto | Tietoa käyttöoikeuksista | Tietosuojailmoitus | Saavutettavuusseloste