Tukiviittomien hyödyntäminen kommunikoinnin tukena alle kolmevuotiaiden ryhmissä varhaiskasvatuksessa: varhaiskasvatuksen opettajien näkemyksiä
Kivinen, Henna; Lähdeaho, Laura (2023)
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023052413839
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023052413839
Tiivistelmä
Opinnäytetyön aiheena oli tutkia alle kolmevuotiaiden ryhmässä työskentelevien varhaiskasvatuksen opettajien ajatuksia tukiviittomien hyödyntämisestä sekä mahdollisia kokemuksia tukiviittomista. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia, millaista tietoa varhaiskasvatuksen opettajilla on tukiviittomista, nähdäänkö tukiviittomat hyödyllisenä menetelmänä tukemaan alle kolmevuotiaan lapsen kommunikaatiota ja osallisuutta sekä käytetäänkö heidän kokemuksiensa mukaan tukiviittomia alle kolmevuotiaiden lasten ryhmässä.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimuksessa haastateltiin kymmentä varhaiskasvatuksen opettajaa Jyväskylän kaupungin päiväkodeista. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina ja aineisto analysoitiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä soveltaen.
Tutkimustuloksien mukaan tukiviittomien ajateltiin olevan hyödyllinen menetelmä lapsen kommunikoinnin tukemisessa. Silti tukiviittomia käytetään vaihtelevasti alle kolmevuotiaiden ryhmissä. Tukiviittomien käyttöön vaikutti eniten kokemuspohjan puute ja tukiviittomien muistamisessa ja osaamisessa koettiin myös haasteita. Tukiviittomien systemaattiseen käyttöön ei ole riittävää osaamista varhaiskasvatuksen opettajilla ja tukiviittomat unohtuvat helposti, jos niitä ei käytetä jatkuvasti varhaiskasvatuksen arjessa. Osaamista voitaisiin vahvistaa tukiviittomakoulutuksella. Myös työyhteisön kannustus koettiin tärkeäksi ja työyhteisöllä on tärkeä merkitys uuden kommunikointimenetelmän käyttöönotossa ja aktiivisessa käyttämisessä. Tukiviittomien ajateltiin olevan hyödyllinen menetelmä tukemaan alle kolmevuotiaan lapsen osallisuutta sekä ymmärretyksi ja kuulluksi tulemista. Tukiviittomien ajateltiin hyödyttävän myös lapsiryhmän pedagogiikkaa ja toiminnanohjausta. Vaikka tukiviittomat nähtiin hyödyllisenä menetelmänä alle kolmevuotiaan lapsen kommunikoinnin tukemisessa, tuloksista nousi esille, että tukiviittomat otetaan käyttöön vasta silloin, kun lapsella havaitaan puheen viivästymää tai haasteita kielenkehityksessä.
Tukiviittomien käytöstä ei ajateltu olevan haittaa lapsen puheen kehitykselle tai kommunikoinnille, mutta tuloksista nousi ajatuksia, voiko tukiviittomien käytöstä olla haittaa lapsen puheen kehitykselle silloin, jos lapsi käyttää ainoastaan tukiviittomia kommunikointikeinonaan. Tukiviittomien mahdollisista vaikutuksista alle kolmevuotiaiden lasten puheen ja kielen kehitykseen tarvittaisiin lisää tutkimustietoa.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimuksessa haastateltiin kymmentä varhaiskasvatuksen opettajaa Jyväskylän kaupungin päiväkodeista. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina ja aineisto analysoitiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä soveltaen.
Tutkimustuloksien mukaan tukiviittomien ajateltiin olevan hyödyllinen menetelmä lapsen kommunikoinnin tukemisessa. Silti tukiviittomia käytetään vaihtelevasti alle kolmevuotiaiden ryhmissä. Tukiviittomien käyttöön vaikutti eniten kokemuspohjan puute ja tukiviittomien muistamisessa ja osaamisessa koettiin myös haasteita. Tukiviittomien systemaattiseen käyttöön ei ole riittävää osaamista varhaiskasvatuksen opettajilla ja tukiviittomat unohtuvat helposti, jos niitä ei käytetä jatkuvasti varhaiskasvatuksen arjessa. Osaamista voitaisiin vahvistaa tukiviittomakoulutuksella. Myös työyhteisön kannustus koettiin tärkeäksi ja työyhteisöllä on tärkeä merkitys uuden kommunikointimenetelmän käyttöönotossa ja aktiivisessa käyttämisessä. Tukiviittomien ajateltiin olevan hyödyllinen menetelmä tukemaan alle kolmevuotiaan lapsen osallisuutta sekä ymmärretyksi ja kuulluksi tulemista. Tukiviittomien ajateltiin hyödyttävän myös lapsiryhmän pedagogiikkaa ja toiminnanohjausta. Vaikka tukiviittomat nähtiin hyödyllisenä menetelmänä alle kolmevuotiaan lapsen kommunikoinnin tukemisessa, tuloksista nousi esille, että tukiviittomat otetaan käyttöön vasta silloin, kun lapsella havaitaan puheen viivästymää tai haasteita kielenkehityksessä.
Tukiviittomien käytöstä ei ajateltu olevan haittaa lapsen puheen kehitykselle tai kommunikoinnille, mutta tuloksista nousi ajatuksia, voiko tukiviittomien käytöstä olla haittaa lapsen puheen kehitykselle silloin, jos lapsi käyttää ainoastaan tukiviittomia kommunikointikeinonaan. Tukiviittomien mahdollisista vaikutuksista alle kolmevuotiaiden lasten puheen ja kielen kehitykseen tarvittaisiin lisää tutkimustietoa.