Lindex Oy työnantajana
Troni, Leontina (2023)
Troni, Leontina
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023053116658

Tiivistelmä
Tässä opinnäytetyössä tutkittiin, mikä tekee Lindex Oy:stä hyvän työnantajan. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, mikä sitouttaa työntekijät organisaatioon, miten monimuotoisuus toteutuu organisaatiossa ja miten yhdenvertaisuus toteutuu organisaatiossa. Kohderyhmänä oli Suomen alueella täysipäiväisesti työskentelevät Lindex Oy:n työntekijät. Laadullinen teemahaastattelu toteutettiin 8.5.-19.5.2023 aikana ja kyselyyn vastasi kuusi Lindex Oy:n työntekijää.
Tutkimuksen mukaan työntekijät sitoutuvat Lindex-organisaation arvoihin ja kokevat organisaation avoimena ja terveenä työyhteisönä, jossa kaikki otetaan huomioon. Tämän lisäksi positiivisina asioina nähdään esihenkilön antama arvostus ja urakehitysmahdollisuus. Pieniä ongelmakohtia on havaittavissa muun muassa esihenkilön palautteenannossa ja ammatillisen kehityksen suhteen myymälätasolla.
Haastateltavien perusteella organisaatio toteuttaa monimuotoisen työyhteisön piirteitä, mutta yleisesti kuitenkin koetaan, että Lindex Oy voisi olla vielä monimuotoisempi työyhteisö. Heikon monimuotoisuuden syitä ovat mahdollisesti naisvaltainen ala, työtehtävien ominaisuudet ja asetetut kielivaatimukset. Monimuotoiselle työyhteisölle ollaan Lindex Oy:ssä avoimia ja viime vuodesta lähtien organisaatio on lisännyt aiheeseen liittyviä koulutuksia.
Tulosten mukaan yhdenvertaisuus toteutuu organisaatiossa suhteellisen hyvin. Organisaatiolla on tiukat käytännön säännöt sekä yhdenvertaisuussuunnitelma, ja lisäksi luottamushenkilöiden sekä työsuojeluvaltuutetun kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä. Tutkimuksen mukaan Lindex Oy järjestää aiheeseen liittyviä koulutuksia maakonttorilla, mutta myymälätasolla esihenkilöt eivät juurikaan keskustele yhdenvertaisuudesta. Tämä voi olla riski ja aiheuttaa epäoikeudenmukaisuutta. Yhdenvertaisuutta edistetään tarjoamalla kaikille potentiaalisille hakijoille ja työntekijöille samat lähtökohdat ja mahdollisuudet hakea avoimia työpaikkoja.
Jatkotutkimusehdotuksena on tutkia syvemmin myymälätasolla työskentelevän henkilökunnan näkemyksiä ja kokemuksia liittyen samoihin teemoihin. Kiinnostavaa olisi myös tutkia osa-aikaisten tai määräaikaisten kokemuksia ja näkemyksiä samoihin teemoihin liittyvissä asioissa ja verrata niitä lopuksi tähän opinnäytetyöhön.