Lanseerauskampanja Heimo Hard Seltzerille
Rissanen, Veeti (2023)
Rissanen, Veeti
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023060220907

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tavoitteena on luoda toimiva lanseerauskampanja uudelle Heimo Hard Seltzer -alkoholijuomalle. Juoma lanseerattiin loppukeväästä 2023. Kampanjan päätavoitteena on tuoda brändi tuotteineen, tavoiteltavan kohderyhmän tietoon mahdollisimman laajasti. Ja saada kuluttajat kokeilemaan juomaa. Jotta tavoitteissa onnistuttaisiin, tulee kampanjan tavoittaa tarpeeksi suuri määrä ihmisiä. Tämän lisäksi kampanjan on jäätävä mieleen ja jätettävä brändistä houkutteleva ensivaikutelma.
Uuden tuotteen lanseeraaminen pitää aina sisällään haasteita, koska kuluttajilla ei ole aiempaa kokemusta tuotteesta. Ostopäätös tuntemattoman tuotteen kohdalla pitää sisällään riskin siitä vastaako tuote odotuksia. Tuotteen lisäksi myös brändi on tuntematon. On siis äärimäisen tärkeää jättää tavoiteltaviin kuluttajiin mielenkiintoinen kuva, jolla edesautetaan ensimmäisen ostopäätöksen tekemistä. Kampanjan tarkoituksena on korostaa brändin ydinsanomaa, ja samassa houkutella kuluttajat kokeilemaan tuotetta.
Opinnäytetyön tutkimuksen tietoperustana toimivat markkinointia, brändäystä ja tuotelanseerausta käsittelevä kirjallisuus, artikkelit sekä tutkielmat. Etenkin kirjallisuuden on oltava mahdollisimman ajankohtaista, koska markkinointi on aina sidottuna trendeihin. Ajankohtaisuuden tärkeys korostuu mainostettavissa kanavissa, koska kampanjointi tapahtuu suurilta osin sosiaalisessa mediassa. Tietoperusta käsittelee brändin luomista. Siinä pohditaan kuinka eri elementtien avulla onnistutaan saaman kuluttajan huomio, ja sitouttamaan hänet brändiin. Tietoperusta pitää myös sisällään sosiaalisessa mediassa tapahtuvan kampanjan prosessikuvauksen, sekä avaa siinä käytettäviä kanavia.
Tutkimusmenetelmä on toiminnallinen, ja sen pyrkimyksenä on rakentaa konkreettinen lanseerauskampanja. Onnistuessaan kampanja antaa positiivisen kuvan brändistä, sekä johtaa markkinoitavan tuotteen onnistuneeseen myyntiin.