"Niinpä" : huumori televisiosarjassa Raid
Jaakkonen, Misto (2023)
Jaakkonen, Misto
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023060722597

Tiivistelmä
Opinnäytetyössä tavoitteena oli tutkia, millaiset asiat saavat aikaan huumoria suomalaisessa rikossarjassa Raid vuodelta 2000. Huumoria tutkittiin valitsemalla kolme kohtausta ja analysoimalla ne erityisesti käsikirjoittamisen kannalta. Analysoitavat kohtaukset olivat toisesta, neljännestä ja kahdeksannesta jaksosta. Analysoinnin keinona on lähiluku.
Huumorin suurimmat syyt olivat koomiset perustilanteet kuten väärinymmärrys ja ristiriita, mutta myös hahmoihin perustuva huumori. Tähän voi lukea muun muassa hahmoille tyypillisen oman huumorin ja sopimattoman käytöksen. Huumorinlajien ymmärryksen apuna oli erityisesti filosofian tutkijan Jarno Hietalahden teos Huumorin ja naurun filosofia (2018). Muuna apuna oli esimerkiksi käsikirjoittamisoppaat ja huumoria käsittelevä tietokirjallisuus.