Kokonaisuutta ilmentävä autenttinen yksilö, rajat, yhteisöllisyys sekä maailmankuva ekologisemman ja eettisemmän elämäntavan kulmakivinä
Sorsa, Mikko (2023)
Sorsa, Mikko
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023101027156

Tiivistelmä
Opinnäytetyön yhtenä taustatavoitteena oli muistuttaa olemassaolon mahdollistuvan vain suhteessa muuhun elämään. Ihmiselämän ja kulttuurimme epäkohdat kytkeytyvät aikamme suurimpiin haasteisiin. Ihmistoiminnasta johtuva luontokato ja ilmastonmuutos, sodat, elinkelvottomiksi muuttuvat elinympäristöt, mielenterveysongelmat ja merkityskato pakottavat ihmiskuntaa katsomaan peiliin. Ehkäpä talous- ja rahajärjestelmä, kaavoitus ja maankäyttö, työ, ajattelu, koulutusjärjestelmä, kieli sekä suhde toisiimme ja kaikkeen elämään maapallolla, ja sitä myöten esimerkiksi myös tieteellinen kirjoittaminen, olisi mahdollista ajatella edes jossain määrin uusiksi. Yhtä lailla, on ympäristöliikkeen sekä kestävään kehitykseen liittyvän muutosprosessin tavoitteita ja visioita voitava tarkastella kriittisesti.
Kirjallisuuskatsauksen ja tieto- ja teoriaperustan avulla pyrittiin lisäämään ymmärrystä kokonaiskuvasta, kehityskuluista ja juurisyistä, mutta samalla myös tunnistamaan kätkettyä potentiaalia ja marginaalissa olevia paikallisia toimijoita. Tavanomaisempaa laadullista tutkimusta sekä holistisempaa teoriaosuutta yhdistelevä mosaiikkimainen ja paikoin varjokaavamaisuutta henkivä kudelma ja pohtiva visio on myös eräänlainen kurkistusikkuna yhteiskunnalliseen ja paikalliseen vaikuttamiseen ympäristöjärjestön aktiivina. Työssä sivuttiin Turun yleiskaava 2029 -luonnoksen osalta Koroisten niitty- ja peltoaluetta. Opinnäytetyön tutkimuksellinen osio käynnistyi Elävän Kulttuurin Koroinen ry:n ja Turun luonnonsuojeluyhdistyksen aktiiveille kohdennetun työpajan kautta. Tutkimus fokusoitui työpajaan osallistuneille vastattavaksi tarjottujen avointen kysymysten kautta saatuun aineistoon. Osallistujia oli kahdeksan, mutta vastauksia saatiin vain kolmelta. Yhtä heistä haastateltiin, yksi palautti vastauksensa käsin kirjoitettuna, yksi sähköisessä muodossa.
Tutkimustuloksista ja johtopäätöksistä nousi esiin ihmistä vaivaava kiireen tuntu ja se, että (villi) luonto olisi kutsuttava takaisin keskuuteemme. Opinnäytetyön toimeksiantajana oli Turun luonnonsuojeluyhdistys. Lienee perusteltua esittää, että menestyäkseen maapallolla, tarvinnee ihmiskunta jatkossa tiedon lisäksi tuntemuksia nostattavia arvoja ja kokemuksia, kykyä myötätuntoon, autenttisuutta, itseasetettavia rajoja ja yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä ymmärrystä olla kiitollinen, mikäli saa yhdessä kanssalajiensa kanssa jakaa hyvinvoivan elonkehän.