Pienyrittäjien näkökulmia kiertotaloudesta
Kivioja, Heta; Strömberg, Tiia (2023)
Kivioja, Heta
Strömberg, Tiia
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023111429342

Tiivistelmä
Kiertotalous on tuotanto- ja kulutusmalli, joka perustuu tuotteiden elinkaarten pidentämiselle ja tehostetulle resurssien käytölle. Elinkaarta voidaan pidentää kunnostamalla, uudelleenkäyttämällä, lainaamalla, vuokraamalla ja kierrättämällä. Kiertotalous on yksi keskeisimmistä ilmastonmuutosta ehkäisevistä tekijöistä. Opinnäytetyö selvittää, minkälaista tietoa sisustus- ja lahjatavaroita myyvät yrittäjät tarvitsevat oman liiketoimintansa kehittämiseksi kiertotalous huomioiden.
Tietoperusta käsittelee kiertotaloutta ja sen osa-alueita sisustus- ja lahjatavaroita myyvien yrittäjien liiketoiminnan kannalta keskeisiltä osin. Ensimmäisessä tietoperustan luvussa taustoitetaan kiertotalouteen liittyvää sääntelyä ja lainsäädäntöä ja niiden roolia. Lisäksi luvussa käsitellään yritysvastuuta ja sen merkitystä. Tietoperustan toinen luku käsittelee yrittäjien käytännön liiketoimintaan vaikuttavia tekijöitä. Luvussa käsitellään kiertotalouden tunnistettuja haasteita ja asiakkaan roolia kiertotalouden näkökulmasta. Lisäksi luvussa käsitellään kiertotalouteen liittyviä uusia säädöksiä, jotka lähitulevaisuudessa tulevat todennäköisesti vaikuttamaan yrittäjien liiketoimintaan ja kiertotalouden edellyttämiä muutoksia yrittäjien liiketoimintamalleihin.
Työ toteutettiin kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena puolistrukturoituina haastatteluina. Tutkimus rajattiin käsittelemään vain kohderyhmän kannalta keskeisimpiä teemoja, jotka johdettiin intuitiivisesti ja teoriaan peilaamalla. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kuutta kohderyhmään sopivaa yrittäjää. Haastattelut toteutettiin aikavälillä 26.9.2023 - 6.10.2023 hyödyntäen henkilökohtaisesti tehtävää haastattelua, Microsoft Teamsia, puhelinhaastattelua ja sähköpostitse tehtävää haastattelua. Saadut tulokset analysoitiin hyödyntämällä teoriaohjaavaa sisällön analyysiä.
Tutkimuksessa kartoitettiin yrittäjien tämänhetkistä tietämystä kiertotaloudesta sekä sitä, kuinka hyvin he tunnistavat kiertotalouden hyödyt omalle liiketoiminnalleen. Lisäksi selvitettiin, millaisia haasteita yrittäjät tunnistavat kiertotalouteen liittyen ja kuinka hyvin he tuntevat omaan liiketoimintaansa vaikuttavan sääntelyn. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta kiertotalouden olleen terminä tuttu, mutta käytännön näkyvän toistaiseksi vain vähäisesti yrittäjien arjessa. Kiertotalouteen liittyvä muu terminologia ja käytänteet olivat yrittäjille toistaiseksi vielä tuntemattomampia asioita.
Johtopäätöksenä esitettiin kiertotalouden hyötyjen olevan yrittäjille vaikeasti hahmoteltavissa, johtuen osin tietotaidon puutteesta asian ympärillä. Tämän seurauksena kiertotalousmallien käyttöönottoa tai niihin siirtymistä ei ole toistaiseksi suunniteltu. Erityisenä haasteena yrittäjät kokivat tiettyjen resurssien kuten ajan puuttumisen, joka ilmenee liiketoiminnan kehittämisen hankaluutena. Yrittäjien katsottiin tarvitsevan tiivistä ja ymmärrettävää tietoa. Materiaalilta toivotaan konkreettisia toimialakohtaisesti sovellettavissa olevia esimerkkejä. Lisäksi vuorovaikutuksen, verkostoitumisen ja tiedon jakamisen tärkeys nostettiin esille.