Opasvihko tunnetaitokasvatuksen tueksi : vinkkejä tamperelaisen päiväkodin varhaiskasvattajille
Heinimäki, Julia; Helminen, Johanna (2023)
Heinimäki, Julia
Helminen, Johanna
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023111429450

Tiivistelmä
Tunteilla tarkoitetaan tapahtumia ja tilanteita, jotka saavat ihmisessä aikaan jonkinlaisen reaktion. Tunnetaidot taas tarkoittavat kykyä tunnistaa tunteita, sekä ilmaista ja säädellä niitä. Tunteet ovat ihmisessä läsnä kaiken aikaa. Myös tunnetaitoja tarvitaan arjessa joka päivä, sillä ne yhdistyvät käyttäytymiseen, sosiaalisiin suhteisiin, sekä lisäävät henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Hyvät tunnetaidot ovat mielenterveyden hyvinvoinnin perusta.
Tunnetaidot ovat taitoja, joita voi tietoisesti harjoittaa. Lapsen tunnetaitojen kehityksessä aikuisella on suuri rooli. Aikuinen toimii mallin näyttäjänä, tukijana ja ohjaajana. Tunnetaitoja voi opettaa lapselle suoraan esimerkiksi tunteista sekä tunnesäätelytaidoista keskustelemalla. Tunteiden kanssa toimiminen on helpompaa myöhemmin elämässä, kun tunnetaitoja on harjoitettu jo varhaisesta lapsuudesta lähtien. Tunnetaitojen harjoittamisella on lukuisia myönteisiä vaikutuksia lapsen kasvuun ja kehitykseen. Tunnetaitojen harjoittelu mainitaan valtakunnallisissa varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa, joka määrittää jokaisen kaupungin ja kunnan paikallisia sekä lasten henkilökohtaisia varhaiskasvatussuunnitelmia.
Toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa tunnetaitokasvatuksen opasvihko erään tamperelaisen päiväkodin varhaiskasvattajien käyttöön. Tavoitteena oli tuottaa varhaiskasvattajille työkalu helpottamaan tunnetaitokasvatuksen toteuttamista päiväkodin arjessa, sekä lisätä tietoisuutta tunnetaidoista ja niiden merkityksestä. Varhaiskasvattajien toiveet ja tarpeet tunnetaitokasvatusta kohtaan selvitettiin laatimalla sähköinen kysely, jossa selvitettiin erilaisten kysymysten avulla kasvattajien ajatuksia ja toiveita. Kyselyn tulosten pohjalta laadittiin juuri kyseisen päiväkodin varhaiskasvattajille suunnattu opasvihko. Opasvihkon sisältö koostui tunnetaitoihin liittyvistä, eri aihealueisiin kuuluvista ohjatuista tuokioista, materiaali- ja kirjallisuusvinkeistä, tunteita ja tunnetaitoja koskevasta teoreettisesta tiedosta, sekä vinkeistä haastavien tilanteiden sekä vanhemmuuden ja tunnetaitojen käsittelyyn. Opas luovutettiin päiväkodin varhaiskasvattajien sekä esihenkilöiden käyttöön tulostettuna vihkomuotoisena oppaana sekä sähköpostitse sähköisenä versiona.