”Mä en koe olevani enää yhtään yksinäinen, et päinvastoin” : kohtaamispaikkatoiminnan merkitys nuorten yksinäisyyden kokemukseen
Laihanen, Julia (2023)
Laihanen, Julia
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023112832212

Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö toteutettiin yhdessä LINJA 20-hankkeen kanssa. Tarkoituksena oli selvittää, mikä merkitys kohtaamispaikkatoiminnalla on koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten yksinäisyyden kokemukseen. Yksinäisyydellä on todettu olevan useita kielteisiä vaikutuksia nuorten hyvinvointiin. Pitkittynyt yksinäisyys voi aiheuttaa masennusta, ahdistusta, pelkoa ja jopa itsetuhoisuutta. Yksinäisyys on ollut kasvussa etenkin nuorten keskuudessa ja yksinäisyyden vähentämiseksi tulisi ryhtyä tehokkaampiin toimiin. Nuori tarvitsee ympärilleen yhteisöjä ja muita ihmisiä, sekä kokemuksen siitä, että joku välittää. Yksinäinen nuori kokee itsensä usein merkityksettömäksi ja ulkopuoliseksi yhteisöistä ja yhteiskunnasta.
Opinnäytetyön tavoitteena oli saada tietoa kohtaamispaikkatoiminnan merkityksestä kävijöille ja ideoita toiminnan kehittämiseen. Tutkimuskysymykset olivat: 1. Mikä merkitys kohtaamispaikkatoiminnalla on nuorille? 2. Millainen merkitys kohtaamispaikkatoiminnalla on nuorten yksinäisyyden kokemukseen? 3. Miten kohtaamispaikkatoimintaa voidaan nuorten näkökulmasta kehittää? Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja aineisto kerättiin haastattelemalla kymmentä kohtaamispaikkatoiminnan kävijää. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla.
Tulokset osoittavat, että nuorten yksinäisyys väheni huomattavasti kohtaamispaikkatoimintaan osallistumisen myötä. Kohtaamispaikkatoiminnalla oli myös muita myönteisiä vaikutuksia nuorten elämään. Nuorten mukaan kohtaamispaikalla oli mahdollisuus tavata muita nuoria ja muodostaa vertaissuhteita. Vertaissuhteiden muodostumisella oli tärkeä merkitys nuorille. Nuoret kokivat tulleensa hyväksytyksi, ja yhteisöllisyyden kokemus sekä kuuluvuuden tunne vahvistuivat. Nuoret pääsivät osallistumaan myös toiminnan suunnitteluun ja kävijälähtöinen toiminta koettiin tärkeäksi.
Nuorten kokemaa yksinäisyyttä on mahdollista vähentää, mutta siihen tulisi päästä puuttumaan ajoissa. Jos nuorille tarjottaisiin oikea-aikaisesti keinoja yksinäisyyden vähentämiseen, voisi se ehkäistä myös syrjäytymiskehitystä.