Energiantuotantolaitoksen vaikutukset alueen lähiympäristöön
Kivistö, Petra (2014)
Avaa tiedosto
Lataukset:
Kivistö, Petra
Mikkelin ammattikorkeakoulu
2014
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2014101914827

Tiivistelmä
Työssä tehtyjen tutkimusten tavoitteena oli selvittää Etelä-Savon Energia Oy:n Pursialan voimalaitoksen aiheuttamia vaikutuksia lähialueen ympäristöön. Huomio kiinnitettiin erityisesti laitoksen lähiympäristön ilmanlaatuun sekä toiminnan aiheuttamaan ympäristömeluun. Opinnäytetyö oli osa EU-osarahoitteista Älykäs ympäristö bioenergian tutkimus- ja innovaatiotoiminnalle -hanketta.
Lähialueiden ilmanlaatua selvitettiin kokonaisleijumamittauksilla standardin SFS 3863 mukaisesti sekä kokonaislaskeumamittauksilla standardin SFS 3865 mukaisesti. Lisäksi mitattiin ilmanhiukkaspitoisuuksia energiantuotantolaitoksen lähiympäristössä P- ja AeroTrak-mittareilla. Tuotantolaitoksen lähiympäristöstä otettiin myös luminäytteet kokoomanäytteenotolla. Laitoksen toiminnasta aiheutuvaa ympäristömelua mitattiin äänitasomittarilla lähinnä voimalaitosta sijainneella asuinalueella Rauhaniemessä.
Kokonaisleijumamittaukset tehtiin kahdessa mittauspisteessä samanaikaisesti kolmena eri päivänä. Mittauspisteet sijaitsivat Rauhaniemessä sekä Kenkäveronniemessä. Kokonaislaskeuman mittauspisteet sijaitsivat myös Rauhaniemessä sekä Kenkäveronniemessä. Luminäytteitä otettiin neljästä mittauspisteestä, jotka sijaitsivat Kenkäveronniemessä, Rauhaniemessä, Kaihulla sekä Salosaaressa. Ilman hiukkasmittaukset tehtiin samoissa mittauspisteessä.
Otetuista luminäytteistä määritettiin elohopea- (Hg) ja kadmium (Cd) -pitoisuudet, pH sekä nitraatti- ja nitriittityppi. Kokonaislaskeumanäytteistä määritettiin elohopea- ja kadmiumpitoisuudet sekä epäorgaaninen ja orgaaninen kokonaislaskeuma. Melumittausten tulokset laskettiin ympäristöministeriön ympäristömelun mittaamisohjeen I 1995 mukaisesti.
Saatujen tulosten perusteella lähialueilla ei todettu ympäristöhaittaa aiheuttavia pitoisuuksia. Laitoksen aiheuttama ympäristömelu Rauhaniemessä oli ohjearvojen mukaista.