Sopimuskokonaisuus metsäpalveluyrittäjille
Eräjä, Arttu (2023)
Eräjä, Arttu
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023121135935

Tiivistelmä
Metsäpalveluyrittäjien tulee tarjota entistä laaja-alaisemmin yksilöllisiä palveluita metsänomistajille. Metsänomistajien tavoitteet ovat muuttuneet yksilöllisemmiksi pitkään kestäneen kaupungistumisen trendin myötä.
Metsäpalveluyrittäjien toimintaympäristön kehittämiseksi Uudistuva Metsäyrittäjä -hanke tilasi sopimuskokonaisuuden metsäpalveluyrittäjille kahdeksasta eri työlajista.
Sopimuksia koskevat monet lait ja asetukset. Niiden lisäksi sopimustoimintaa ohjaavat vakiintunut oikeuskäytäntö ja oikeusasteiden esimerkkitapaukset. Sopimuksesta vain toinen puoli on oikeuden tulkintaa toisen puolen ollessa alan substanssia. Alan sisäiset standardit, sertifioinnit, suositukset sekä vakiintuneet käytännöt tuovat oman osansa sopimuksiin.
Työn tuloksina laadittiin kaksi erilaista sopimusmallikokonaisuutta, jotka palvelevat sekä metsäpalveluyrittäjän ja loppuasiakkaan välisessä toiminnassa että metsäpalveluyrittäjän ja alihankkijan välisessä toiminnassa. Sopimuksista muodostui sopimusmallikokonaisuudet, koska joistakin asioista on parempi sopia yksilöidyllä sopimuksella ja toisista asioista yleisissä sopimusehdoissa.
Haasteeksi sopimusmallien käytössä tullee juridisen osaamisen puute, mikäli sopimusmalleja muutetaan. Sopimisen käytännöt ja erityisesti toiminta riita- tai poikkeustilanteissa on hyvä tuntea etukäteen, vaikka malleja käytettäisiinkin, koska yksikään sopimusmalli ei poista virheen mahdollisuutta inhimillisessä toiminnassa.