Asukkaan vajaaravitsemuksen tunnistaminen osana laadukasta asumispalvelua

Abstract

Ravitsemus on merkittävä terveyttä ja hyvää elämänlaatua ylläpitävä ja edistävä tekijä myös kehitysvammaisilla ihmisillä. Hyvä ravitsemushoito on merkittävä ja olennainen osa asiakkaiden ja potilaiden sosiaali- ja terveyspalveluita. Aliravitsemus on yleinen terveys- ja sosiaalihuollon ongelma ja sen vuoksi vajaaravitsemusriskin tunnistaminen on osa kokonaisvaltaista laadukasta hoitoa. Kehitysvammaisilla ihmisillä saattaa lisäksi olla erityistarpeita ravinnonsaannin ja nauttimisen kanssa. Kehitysvammaisten ihmisten ravitsemustilaa ja ruokailua on ylipäätään tutkittu vähän sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millaista vajaaravitsemusriskin ja ravitsemushoidon osaamista vammaispalvelun henkilökunnalla on kyselyn avulla. Opinnäytetyön tavoitteena on kehittää asukkaiden hoitotyötä siten, että asukkaitten ravitsemushoito perustuu kansallisiin ohjeistuksiin. Tavoitteena on myös että, asukkaiden mahdollisen vajaaravitsemusriski tunnistetaan varhaisessa vaiheessa ja vajaaravitsemusriskin tunnistamisen osaaminen kehittyy. Tutkimuskysymykset tässä työssä olivat: 1. Miten henkilökunta tunnistaa vajaaravitsemusriskissä olevan asukkaan? 2. Miten henkilökunta hoitaa vajaaravitsemusriskissä olevaa asiakasta?

Opinnäytetyö toteutettiin kvantatiivisia eli määrällisiä menetelmiä hyödyntäen Webropol-kyselyä. Kysely toteutettiin ympärivuorokautisen palveluasumisen ja yhteisöllisen asumisen asukkaita hoitavalle ja ruokailusta vastaavalle henkilökunnalle. Vastausprosentti oli 10 %, minkä vuoksi tulokset ovat vain suuntaa antavia. Tuloksissa ilmeni, että kansallisia vajaaravitsemuksen seulontakeinoja ei ollut systemaattisesti käytössä. Tavallisin tapa oli seurata painoa ja silmämääräisenä arviona. MNA 2002 -menetelmä ei ollut käytössä ja hoitosuunnitelmissa ei ollut systemaattisesti huomioitu ravitsemusta. Vajaaravitsemuksen seuraukset ja ravinnon rikastamisen keinot tunnistettiin hyvin.

Tulosten pohjalta olisi hyvä, että vajaaravitsemuksen tunnistamiseen, seulontaan ja ravitsemushoitoon tehdään kehittämissuunnitelma. Asumispalvelujen tulee yhtenäistää vajaaravitsemuksen seulontakäytäntöjä, kirjaamista ja ravitsemushoitokäytäntöjä kansallisten ohjeistusten mukaan. Lisäksi hyvinvointialueen ravitsemusyksikkö tulee järjestämään vajaaravitsemuksesta ja ravitsemus-hoidosta koulutusta Tarvitaan teoriapohjaa hoitotyön käytäntöjen kehittämiseksi.

Asiasanat: vajaaravitsemus, kehitysvamma, ravitsemushoito, asumispalvelut