Lastensuojelun systeeminen toimintamalli perhetyössä
Karttunen, Sirkka (2023)
Karttunen, Sirkka
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023121437463
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023121437463
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Pohjois-Savon hyvinvointialueen perhetyöntekijöiltä heidän osallisuuttaan työyksikössään lastensuojelun systeemiseen toimintamalliin tällä hetkellä. Lastensuojelun systeemisen toimintamallin toimivuutta on tutkittu, mutta näkökulmat näissä jäävät yleensä sosiaalityön puolelle. Tämän vuoksi tässä tutkimuksessa keskitytään perhetyön näkökulmaan osana lastensuojelun systeemistä toimintamallia. Tutkimus toteutettiin laadullisena ja sen aineisto kerättiin kyselyllä lokakuussa 2023. Kyselyyn osallistui 20 perhetyöntekijää eri puolilta Pohjois-Savon hyvinvointialuetta, kyselyn toteutuksen aikana alueella työskenteli 45 perhetyöntekijää. Tutkimukseen osallistuneista henkilöistä suurin osa kertoi, ettei ole osallistunut toimintamallin koulutuksiin sekä lähes jokainen kertoi, ettei osallistu työyksikkönsä lastensuojelun systeemisen toimintamallin tiimeihin. Vastaajat kokivat lastensuojelun systeemisestä toimintamallista olleen hyötyä, kun viikkokokouksessa on keskusteltu avoimesti, kunnioittavasti sekä rehellisesti asiakkaan tilanteesta. Uusien näkökulmien saamista eri asiakastilanteisiin arvostettiin, mutta eniten tästä hyötyvät tutkimukseen osallistuneiden mielestä sosiaalityöntekijät. Perhetyöntekijöistä valtaosa kuitenkin näkivät tärkeänä oman osallisuuden toimintamallissa sillä tekevät konkreettisesti työtä perheiden parissa. Useampi vastaaja toivoi, että kyseinen toimintamalli tulisi käyttöön omassa työyksikössä, jotta perheille voidaan taata laadukasta palvelua. Tutkimuksessa nousi esille, että perhetyöntekijä pystyy osana moniammatillista työryhmää tuomaan, arvokasta tietoa perheen tilanteesta muiden ammattilaisten tietouteen. Tämä ilmentää systeemistä työotetta konkreettisesti ja olisi tärkeää, että nämä vuorovaikutustilanteet siirtyisivät myös muiden perheen ammattilaisten tietouteen. Toisin sanoen tutkimus osoittaa, että perhetyöntekijöillä on halukkuutta ja kiinnostusta lastensuojelun systeemistä toimintamallia kohtaan sekä sen myötä tiiviimpään työskentelyyn asiakkaan kanssa eri ammattilaisten kanssa.