Tunteet tutuiksi : kehitysvammaisen emotionaalisen kehityksen arviointimenetelmän käyttöönotto
Vendelin, Ria (2023)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023121938534

Tiivistelmä
Rinnekotien tarkoitus on tarjota monipuolisesti sosiaali- ja terveyspalveluita. Jotta asiakkaan yksilöllinen tuki ja palveluiden rakentaminen onnistuisi, henkilöstöltä tarvitaan erityisosaamista. Rinnekodeissa kehittäminen nähdään merkittävänä osana työtä ja tavoitteena on tarjota kehittämisen kautta henkilöstölle uusia työkaluja ja menetelmiä.
Tämä opinnäytetyö oli toiminnallinen kehittämisprojekti, jonka tarkoituksena oli mukauttaa emotionaalisen kehityksen koulutus vastaamaan kohdeorganisaation tarpeita. Tavoitteena oli koulutuksen avulla lisätä henkilöstön ymmärrystä kehitysvammaisen emotionaalisesta kehityksestä ja haastavan käyttäytymisen taustatekijöistä. Kehittämisprojekti toteutettiin konstruktiivisen mallin mukaisesti, ja tuotos muodostettiin dialogisen keskustelun ja kyselyn avulla.
Kehittämisprojektin tuotoksena syntyi Rinnekotien tarpeiden mukaiseksi mukautettu koulutus. Loppupalautteen mukaan koulutusta pidettiin tarpeellisena ja palaute koulutuksen kestosta, sisällöstä ja materiaalista oli ensisijaisesti positiivista. Mukautetun koulutuksen lisäksi tuotoksena laadittiin jatkokoulutussuunnitelma. The purpose of Rinnekodit is to offer a wide range of social and health services. For the individual support of the customer and the construction of the services to be successful, special expertise is needed from the personnel. The development is seen as a significant part of the work and aims to offer new tools and methods for the personnel through development.
The purpose of the development project was to adapt the training of emotional development to meet the needs of the target organization. The aim of the training was to increase the staff’s understanding of the emotional development of the intellectual disabled and the background factors of challenging behavior. The development project was carried out according to a constructive model, and the output was formed through dialogical discussion and inquiry.
The result of the development project was training adapted to the needs of the Rinnekodit. According to the final feedback, the training was considered necessary and the feedback on the duration, content and material of the training was primarily positive. In addition to the customized training, a further training plan was prepared as output.
Tämä opinnäytetyö oli toiminnallinen kehittämisprojekti, jonka tarkoituksena oli mukauttaa emotionaalisen kehityksen koulutus vastaamaan kohdeorganisaation tarpeita. Tavoitteena oli koulutuksen avulla lisätä henkilöstön ymmärrystä kehitysvammaisen emotionaalisesta kehityksestä ja haastavan käyttäytymisen taustatekijöistä. Kehittämisprojekti toteutettiin konstruktiivisen mallin mukaisesti, ja tuotos muodostettiin dialogisen keskustelun ja kyselyn avulla.
Kehittämisprojektin tuotoksena syntyi Rinnekotien tarpeiden mukaiseksi mukautettu koulutus. Loppupalautteen mukaan koulutusta pidettiin tarpeellisena ja palaute koulutuksen kestosta, sisällöstä ja materiaalista oli ensisijaisesti positiivista. Mukautetun koulutuksen lisäksi tuotoksena laadittiin jatkokoulutussuunnitelma.