Nuorten aikuisten (18–29 v) säästäminen ja sijoittaminen inflaation aikana
Laakkonen, Antti (2024)
Laakkonen, Antti
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202401251826

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena on tutkia ja analysoida inflaation vaikutusta nuorten aikuisten talouteen, sekä heidän sijoitus- ja säästökäyttäytymiseensä. Lisäksi tavoitteena on selvittää mihin ja millaisilla summilla nuoret aikuiset säästävät ja sijoittavat.
Opinnäytetyö toteutettiin määrällisenä kyselynä Webropol -kyselylomakkeen avulla, joka jaettiin Facebookin Sijoituskerho -ryhmässä. Kyselyn vastauksia analysoimalla pyrittiin saamaan vastaukset tutkimus-kysymyksiin. Ennen tutkimusten tuloksia opinnäytetyön tietoperustassa käytiin läpi tutkimuksen kannalta olennaisia peruskäsitteitä, joiden aiheena olivat inflaatio, säästäminen ja sijoittaminen.
Tutkimuksen tuloksena saatiin tietoa esimerkiksi siitä, mihin kohteisiin kyselyyn vastanneet sijoittivat ja millaisia summia he säästivät ja sijoittivat kuukausittain tällä hetkellä ja kaksi vuotta sitten. Kyselyssä saatiin selville myös, miten inflaatio on vaikuttanut esimerkiksi vastaajien riskinottohalukkuuteen. Lisäksi selvitettiin, onko inflaatio vaikuttanut siihen, miten paljon he seuraavat sijoituksiaan. Kysymyksien vastauksia analysoidessa pyrittiin myös vertailemaan eri vastaajaryhmiä keskenään. Vertailua suoritettiin esimerkiksi opiskelijoiden ja työssäkäyvien, sekä eri ikäryhmien välillä.
Tutkimuksen johtopäätöksenä oli, että inflaatio ei ollut vaikuttanut suurimman osan säästö- ja sijoituskäyttäytymiseen juuri lainkaan. Osalla vastaajista inflaatio oli laskenut säästöön jääviä summia hiukan, mutta merkittävää laskua oli vain pienellä osalla vastaajista. Kyselyn perusteella inflaation vaikutus ikäryhmään oli ehkä hiukan pienempi, kuin olisi voinut odottaa.