Parasta kotihoidontyössä: uusien työntekijöiden kokemuksia
Heikkinen, Satu (2024)
Heikkinen, Satu
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202402012371

Tiivistelmä
Työntekijöiden saaminen kotihoitoon ja heidän työskentelynsä sosiaali- ja ter-veysalalla on vähentynyt viime vuosina. Kotihoidon asiakaskäyntien määrä ja samalla asiakasmäärät ovat noususuuntaiset, joten kotihoitoon tarvitaan koko ajan lisää työntekijöitä, sekä tärkeää on saada pidettyä nykyiset työntekijät mahdollisimman pitkään alalla. Tämän vuoksi on hyvä tunnistaa ne tekijät, jot-ka saavat työntekijät sitoutumaan.(Kehusmaa & Alastalo 2022.)
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää kotihoidon vetovoimaisuustekijöitä, vahvuuksia sekä kehittämistä vaativia asioita, joiden avulla voidaan kehittää kotihoidon työntekijöiden työoloja ja näin saada mahdollisesti lisää työntekijöi-tä ja vahvistaa kotihoidontyön mielenkiintoa. Lisäksi tavoitteena on ollut selvit-tää kotihoidon pitovoimaan liittyviä tekijöitä eli mitkä asiat ovat merkityksellisiä ajatellen sitä, että työntekijät jäisivät kotihoitoon.
Tässä opinnäytetyössä käytin tutkimusmenetelmänä kvantatiivista eli määräl-listä sekä kvalitatiivistä eli laadullista tutkimusmenetelmää. Kysely sisälsi sekä avoimia sekä monivalintakysymyksiä. Kyselytutkimuksen monivalintakysy-myksiin saadut vastaukset analysoin Webropol -ohjelman perusraportin avulla sekä avasin niitä sanallisesti. Avoimet kysymykset analysoin teemoittelemalla laadullisesti sekä määrällisesti.
Kyselyn avulla kerättiin tietoa Tulevaisuus kotona -hankkeen ja Etelä-Savon hyvinvointialueen käyttöön ja se antaa heille mahdollisesti työkaluja kotihoi-dontyön kehittämiseen. Tulevaisuus kotona -hankkeessa kehitetään ikäänty-neiden ennakoivia palveluja, kotiin annettavia tukipalveluja sekä kotihoitoa, jotta kotona asuminen olisi mahdollisimman turvattua. Hyvinvointialueelle tar-vitaan koko ajan lisää hoitajia ja haluamme tietää ja tuoda esille, miksi juuri olisi hyvä valita kotihoito.(Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa 2023.)
Vastaajien mukaan kotihoidon työ on tärkeää ja merkityksellistä, sekä asiak-kaiden hyvinvoinnista ollaan huolissaan. Keskeisimmät asiat, miksi kotihoitoon hakeudutaan työhön, olivat työn vapaus, itsenäisyys sekä työn monipuolisuus. Palkkaukseen ja työntekijämääriin haluttaisiin parannusta. Tutkimuksen tu-loksia ei voida pitää yleistettävinä pienehkön vastausprosentin vuoksi. Myös-kään tutkimuksen vertailukohtia eri ammattiryhmien perusteella ei voida luotettavasti esittää, koska suurin osa vastaajista oli perus-/lähihoitajia. Etenkin avointen kysymysten osalta on saatu kuuluviin työntekijöiden kokemuksia, jotka ovat tärkeitä ja niitä voidaan hyödyntää jatkossa mietittäessä kehittämistoimenpiteitä kotihoidontyöhön.
Asiasanat: kotihoito, vetovoima, pitovoima, vanhustyö