Etnografinen museoelokuva ja elvyttävän etnografian periaate

Abstract

Elokuvakamera kuului pitkään kansatieteilijöiden tutkimusvälineistöön. Suomessa tuotettiin huomattava määrä kansatieteellisiä elokuvia perinteisen maatalouskulttuurin työtavoista ja elämänmenosta pitkin 1900-lukua. Myös Museoviraston ja sen edeltäjien tutkijat osallistuivat tähän työhön. He toimivat yhteistyössä elokuva-alan ammattilaisten kanssa ennen kansatieteellisen elokuvaustoiminnan loppumista 1990-luvun kuluessa. Monet näistä elokuvista ovat nykyään erittäin suosittuja YouTube-verkkopalvelussa ja myös uusilla harrastajavideoilla aihepiiristä on jopa kymmeniä miljoonia katselukertoja kansainvälisillä kanavilla.

Perinteinen esikoneellinen maatalouskulttuuri on kuitenkin väistynyt arkielämästä ja etnologian agenda sekä paradigmat ovat muuttuneet. Näin ollen elokuvien tuottaminen aihepiiristä vaatii uudelleenmäärittelyä. Kehittämistehtävän tarkoituksena on selvittää kansatieteellisten elokuvien tuottamisen mielekkyyttä suomalaisissa museoissa. Tavoitteena on laajentaa ymmärrystä tuomalla yhteen aiheeseen liittyvien tieteenalojen asiantuntijoiden näkemyksiä. Tutkimus vastaa seuraavaan tutkimuskysymykseen: Onko talonpoikaiskulttuurista kertovien kansatieteellisten elokuvien tuottaminen institutionaalisella museotasolla edelleen perusteltua ja jos on niin millä menetelmin? Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja strategialtaan hermeneuttinen. Työn toimeksiantaja on Finepics Oy.

Tutkimustulokset osoittavat, että videot entisajan suomalaisuuden visualisoijana nähdään tärkeiksi osana museonäyttelyitä ja museoiden digitaalisia alustoja. Perinteisistä työtavoista voidaan myös löytää kestävyysmurrosta tukevia hyviä käytäntöjä, mikä voi toimia kansatieteellisen elokuvan funktiona 2020-luvulla. Haastattelu ja kirjallinen ilmaisu on kuitenkin korostunut etnografiassa. Antropologista elokuvaa ei juuri opeteta suomalaisissa yliopistoissa eikä sen traditiota tunneta hyvin. Lisäksi käsillä tekeminen osana tieteellistä tutkimusta on hyvin marginaalista suomalaisessa etnologiassa. Nämä seikat luovat haasteita kansatieteellisen elokuvan palauttamisessa osaksi museotyötä.

Tutkimuksessa määritellään kansatieteellisen elokuvan traditiota jatkava etnografinen museoelokuva. Sen tuottamisprosessiin liittyy kestävyysmurrosta edistävä elvyttävän etnografian periaate. Etnografinen museoelokuva tarjoaa uusia digitaalisten menetelmien käytänteitä museoalalle sekä mahdollistaa pitkän kansatieteellisen elokuvan tradition jatkamisen. Se myös vahvistaa tutkijoiden ja yhteisöjen mukana oloa osana museoalan videotuotantoja.

The purpose of this thesis was to find out if it is justified to produce ethnographic films about the traditional agricultural crafts in Finnish museums in the 2020s. The goal was to create a common view of the topic. The research question is: Is the production of ethnographic films about traditional agricultural crafts justified in the 2020s, and if so, by what methods? The research method was hermeneutic. Thesis was made for Finepics Oy.

The research results show the following. Videos are seen as an important part of museum exhibitions and museums' digital platforms. Many traditional crafts can also have a positive impact on sustainable development. However, it seems difficult to make ethnographic film a part of museum work because: 1) Textual expression is emphasized in ethnography. 2) Ethnographic film is not taught in Finnish universities, and its tradition is not well known. 3) Making with hands as a research method in ethnology is very marginal in Finland. These facts make producing films difficult, because many traditional crafts have disappeared from everyday life, and getting to know them and producing films from them would require new practices in the 2020s.

At the end of the study, principles of an ethnographic museum film and revitalizing ethnology are presented.