Kuuntelijoiden näkemyksiä true crime -podcastien luotettavuudesta
Ylänne, Henriikka (2024)
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202404065877
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202404065877
Tiivistelmä
Työn tavoitteena on ollut selvittää yleisön eli kuuntelijoiden näkemyksiä true crime -podcastien luotettavuudesta. Miten kuuntelijat suhtautuvat ohjelmissa esitettyihin tietoihin? Arvioivatko he ohjelmissa esitettyjen tietojen oikeellisuutta?
Työ rajattiin käsittelemään ainoastaan true crime -podcasteja, koska työstä olisi muuten tullut liian laaja. Työn tietoperusta koostuu valtaosin opinnäytetöistä ja pro gradu -tutkielmista, mutta myös Voitto Ruohosen Rikos ei vanhene -teoksen true crimea käsittelevistä osista. Työssä sovellettiin myös yleisötutkimusta käsitteleviä artikkeleita, journalistin eettisiä ohjeita sekä kaupallisten podcast-medioiden kuuntelijatilastoja.
Menetelmänä mielipidemittauksessa käytettiin Webropolin kyselylomaketta, jota jaettiin eri sosiaalisen median alustoilla true crime -aiheisissa keskusteluryhmissä. Näkemyksiä mittaavan kyselyn hahmottelemisen haasteeksi osoittautui se, ettei aihepiiristä ole aiempaa yleisölähtöistä tutkimustietoa, jota olisi voinut hyödyntää.
Luvussa 2 käsitellään true crime -podcastien ja luotettavuuden määritelmiä. Luvussa 3 kerrotaan tutkimuskysymyksistä, aineistonkeruusta sekä analyysista. Tulokset käydään läpi luvussa 4, josta ilmenee mitä podcasteja kuuntelijat kuuntelevat. Samassa luvussa käsitellään millaiset tekniset seikat vaikuttavat podcastien luotettavuuteen ja miten yleisö reagoi virheellisiin väittämiin. 5 luvussa käydään läpi johtopäätökset, ja yhtenä alalukuna on oman opinnäytetyön itsereflektointi.
Tulokset mukailevat perinteisiä suomalaisia elämänarvoja: vainajista ei saa puhua pahaa, uhrien omaiset on hienotunteista ottaa huomioon eikä verisillä yksityiskohdilla saa mässäillä. Yhdysvalloista kopioitu sensaatiohakuisuus uhrilukemilla ei myöskään ole ottanut kovin onnistuneesti rantautuakseen suomalaiseen podcast-kulttuuriin ainakaan kuuntelijoiden näkemyksen mukaan.
Työ rajattiin käsittelemään ainoastaan true crime -podcasteja, koska työstä olisi muuten tullut liian laaja. Työn tietoperusta koostuu valtaosin opinnäytetöistä ja pro gradu -tutkielmista, mutta myös Voitto Ruohosen Rikos ei vanhene -teoksen true crimea käsittelevistä osista. Työssä sovellettiin myös yleisötutkimusta käsitteleviä artikkeleita, journalistin eettisiä ohjeita sekä kaupallisten podcast-medioiden kuuntelijatilastoja.
Menetelmänä mielipidemittauksessa käytettiin Webropolin kyselylomaketta, jota jaettiin eri sosiaalisen median alustoilla true crime -aiheisissa keskusteluryhmissä. Näkemyksiä mittaavan kyselyn hahmottelemisen haasteeksi osoittautui se, ettei aihepiiristä ole aiempaa yleisölähtöistä tutkimustietoa, jota olisi voinut hyödyntää.
Luvussa 2 käsitellään true crime -podcastien ja luotettavuuden määritelmiä. Luvussa 3 kerrotaan tutkimuskysymyksistä, aineistonkeruusta sekä analyysista. Tulokset käydään läpi luvussa 4, josta ilmenee mitä podcasteja kuuntelijat kuuntelevat. Samassa luvussa käsitellään millaiset tekniset seikat vaikuttavat podcastien luotettavuuteen ja miten yleisö reagoi virheellisiin väittämiin. 5 luvussa käydään läpi johtopäätökset, ja yhtenä alalukuna on oman opinnäytetyön itsereflektointi.
Tulokset mukailevat perinteisiä suomalaisia elämänarvoja: vainajista ei saa puhua pahaa, uhrien omaiset on hienotunteista ottaa huomioon eikä verisillä yksityiskohdilla saa mässäillä. Yhdysvalloista kopioitu sensaatiohakuisuus uhrilukemilla ei myöskään ole ottanut kovin onnistuneesti rantautuakseen suomalaiseen podcast-kulttuuriin ainakaan kuuntelijoiden näkemyksen mukaan.