Läheisten osallistuminen ikäihmisen hoitoon teknologian avulla
Pitkänen, Juho-Anselmi (2024)
Pitkänen, Juho-Anselmi
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202404176819

Tiivistelmä
Opinnäytetyössä tarkoituksena oli tehdä kuvaileva kirjallisuuskatsaus läheisten osallistumisesta ikäihmisen hoitoon teknologian avulla. Tavoitteena oli määrittää aikaisempien tutkimusten ja artikkelien pohjalta omaisen näkökulmaa sekä myös ikäihmisen näkökulmaa.
Työn tilaajaksi tuli Satakunnan ammattikorkeakoulu Samk. Aineistoa aloitin keräämään 2023 keväällä, jolloin opinnäytetyökurssit alkoivat. Materiaalia kerättiin myös varsinaisen työn alkaessa keväällä 2024, kun totesin muutaman tutkimuksen olleen liian kapeita tutkimuskysymystä tarkastellessa.
Opinnäytetyö tehtiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tietokantoina opinnäytetöitä ja artikkeleja etsiessäni käytin Google Scholaria ja Samk Finnaa. Näistä hakupalveluista haettaessa useat linkit päätyivät Theseuksen sivuile. Työhön valikoitui kuusi työtä eri sisäänottokriteerien jälkeen. Työssäni käytin sisällönanalyysiä arvioimaan töiden validiutta tutkimuskysymykseeni.
Sisällönanalyysiä tehdessä löytyi tutkimuskysymyksille kahdeksan pääluokkaa. Ne jaettiin omaisen ja ikäihmisen näkökulmiin. Pääluokkia olivat turvallisuus, seuranta, yhteydenpito, omaisten osallisuus, teknologian kätevyys ikäihmistä hoidettaessa sekä iäkkään elämänlaadun paraneminen, sosiaalisuus ja ohjaaminen. Tuloksista kävi ilmi, että teknologiasta on hyötyä niin ikäihmiselle kuin myös heidän omaisilleen.
Jatkotutkimusehdotukseni on, että tuotaisiin enemmän omaisen näkökulmaa tuleviin tutkimuksiin.