Kertarakentajan kohtaamat toistuvat haasteet pientalohankkeissa
Ahonen, Toni (2024)
Ahonen, Toni
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202404308453

Tiivistelmä
Suomessa rakennettavista pientaloista valtaosassa rakennushankkeeseen ryhtyvä on rakennusalaa ja rakennuslainsäädäntöä ymmärtämätön kertarakennuttaja. Lainsäädäntö, velvoittavat ohjeistukset ja erilaiset asetukset ohjaavat rakentamista voimakkaasti, jolloin kuluttaja muuttuu usein ymmärtämättään rakennushankkeen myötä vahvasti vastuutetuksi "päätoteuttajaksi", ilman että hänellä on riittävää ammattitaitoa tai käsitystä hankkeen edellytyksistä.
Ammattirakentaja tunnistaa usein omassa työnkuvassaan toistuvia ongelmakohtia, mutta iso osa Suomeen rakennettavista omakotitaloista on kertarakentajien rakennuttamia. Tästä johtuen alalla tarvittaisiin laajempaa puolueetonta tutkimustietoa niistä kokemuksista joita yksittäisille rakennuttajille syntyy rakennushankkeen myötä. Kokemusten jakamisella on mahdollista helpottaa tulevaisuuden hankesuunnittelua sekä rakennushankkeeseen ryhtyvien projektinohjausta, kun toistuvat yllätykset ovat jo alkuvaiheessa tiedossa.
Tämän työn tausta-aineistona on otantakooste pientalohankkeen läpiviennin kokemuksista 20 kohteessa 1–3 vuoden sisään valmistuneita pientalohankkeita. Alussa käydään läpi rakentavaa ohjaavaa lainsäädäntöä sekä esitetään kerätty aineisto. Loppuosa koostuu yhteenvedosta, joka sisältää myös pohdintaa mahdollisista toimenpiteistä. Opinnäytetyössä ei esitetä hankkeista yksilöivää tietosuojamääräysten alaista tietoa, eikä aineiston kommenteista ja vastauksista pysty erittelemään tai tunnistamaan yksittäisiä hankkeita.
Tutkimuskysymykset, joihin tässä työssä etsitään vastauksia: 1. toistuvat ongelmat kertarakennushankkeissa ja 2. miten niitä voidaan ennaltaehkäistä.
Kysymysten avulla tunnistettiin monia toistuvia haasteita ja ongelmakohtia, jotka ovat hankesuunnittelulla ratkaistavissa. Vaikka hankesuunnittelu koettiin helpoksi ja onnistuneeksi, rakennusvaiheessa oli monella vastaajalla ongelmia, mikä viittaa juuri hankesuunnittelun epäonnistumiseen.
Urakoitsijoiden työnohjaus ja valvonnan onnistuminen aiheuttivat eniten eriäviä mielipiteitä. Myös rakennusbudjetin ja aikataulun pitävyys nousivat esiin. Näiden lisäksi nousi esiin rakentamisen lupaprosessi sekä toimijoiden kilpailuttamisen ja tekijöiden saamisen vaikeus.