Asianajoassistenttien itsensä johtaminen hybridityön murroksessa
Järvelaid, Kristiina (2024)
Järvelaid, Kristiina
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024050910431

Tiivistelmä
Vuoden 2020 COVID-19-pandemian seurauksena äkillinen etä- ja hybridityömalleihin siirtyminen toi työelämään useita muutoksia. Uusien työntekomallien mukanaan tuoma muutos vaikutti paitsi organisaatioiden käytänteisiin ja prosesseihin, myös työntekijöihin yksilöinä. Hybridityömallin mahdollistaessa työnteon sekä etänä että fyysisesti toimistolla, korostuu työntekijöiden itsensä johtamisen taitojen tärkeys paitsi työelämän hallinnassa, myös arkielämän hallinnassa.
Opinnäytetyön pääasiallisena tavoitteena oli selvittää, millä tavalla hybridityömalliin siirtyminen on vaikuttanut asianajoassistenttien itsensä johtamisen tarpeeseen. Lisäksi haluttiin kuvata assistenttien hybridityössä käyttämiä itsensä johtamisen taitoja sekä selvittää millaisena hybridityömalli koettiin, mikä merkitys organisaation tuella on ja miten organisaatio todellisuudessa tukee assistenttien itsensä johtamista.
Opinnäytetyön kaksiosainen teoreettinen viitekehys muodostui hybridityön ja itsensä johtamisen kokonaisuuksista sekä niiden alaluvuista. Hybridityön kokonaisuudessa taustoitettiin hybridityötä käsitteenä, perehdyttiin hybridityön hyötyihin ja haasteisiin sekä tarkasteltiin hybridityön johtamista, työkulttuuria ja työntekijöiden sitoutumista. Itsensä johtamisen kokonaisuudessa perehdyttiin itsensä johtamiseen käsitteenä, sen peruspiirteisiin ja sen merkitykseen työelämässä. Lisäksi tarkasteltiin itsensä johtamista hybridityön näkökulmasta sekä syvennyttiin hybridityön kannalta keskeisiin itsensä johtamisen osa-alueisiin. Teoriaperustan lähdemateriaaleina käytettiin mahdollisimman luotettavia ja ajantasaisia, suomen- ja englanninkielisiä, lähteitä.
Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla toukokuussa 2023 haastattelemalla seitsemää samassa asianajotoimistossa työskentelevää assistenttia. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena, sillä tutkimusongelmiin vastaamista varten haluttiin tutkittavilta saada mahdollisimman laajasti ja monipuolisesti tietoa heidän subjektiivisista kokemuksistaan ja näkemyksistään. Haastattelurunko rakennettiin tutkimuksen teoriaperustan ja tutkimusongelmien pohjalta. Saatu tutkimusaineisto käsiteltiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla.
Tutkimustulokset osoittivat, että hybridityömalliin siirtyminen on kasvattanut assistenttien itsensä johtamisen tarvetta ja korostanut hyvien itsensä johtamisen taitojen tärkeyttä. Vaikka hybridityömalli luo uudenlaisia haasteita sekä vaatii enemmän itseohjautuvuutta ja proaktiivisuutta, koettiin kasvanut vapaus, joustavuus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön positiivisina asioina. Assistenttien itsensä johtamisen taitojen kehittäminen ja edistäminen ovat keskeisiä hybridityömallissa menestymiselle. Näiden taitojen avulla assistentit voivat paremmin hallita työtehtäviään, säilyttää työhyvinvointinsa ja sopeutua joustavasti työympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Tarjoamalla assistenteille tukea ja mahdollisuuksia kehittää itsensä johtamisen taitojaan, voidaan edistää paitsi heidän työssään menestymistään, myös organisaation kokonaisvaltaista tuloksellisuutta.