Uuden pihaton suunnittelu ja vanhan parsinavetan hyödyntäminen Haantaustan tilalla
Haklin, Anita (2024)
Haklin, Anita
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024050910452

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena on Suunnitella uusi Lypsykarjapihatto ja vanhan parsinavetan hyödyntäminen Haantaustan tilalla. Tilan toiminta on alkanut 1933 ja toiminut viljelytilana ja maidontuotannossa. Alkuun tilalla on ollut 3 lypsylehmää, mutta nykyään määrä on kasvanut 30:een. Lisäksi tilalla on saman verran nuorempaa karjaa.
Nykyisessä parsinavetassa ei ole mahdollista kasvattaa eläinmäärä ja lisäksi nykyinen malli on fyysisesti raskas työntekijälle
Eläinsuojelulain muutoksen takia kieltää parsinavetoiden rakentamien ja laajentaminen. Uuden pihaton suunnittelu olisi ajan kohtaista Haantaustan tilalla.
Opinnäytetyön teoriaisuudessa tutustutaan erilaisiin navettatyyppeihin ja tutkitaan, millainen pihattonavetta olisi Haantaustan tilalle sopiva.
Työssä otetaan huomioon vanhan parsinavetan hyödyntäminen ja työntekijän fyysinen kuormittuminen työskennelleessään tilalla.
Pihaton suunnittelu aloitettiin suunnittelemalla pihaton sijainti vanhan navetan yhteyteen. Suunnittelussa huomioitiin ruokinta, lypsy ja lantalajärjestelmä. Pohdintojen jälkeen valittiin NHK yhden robotin pohjapiirustus esimerkiksi uudesta pihatosta, kuivalantajärjestelmä avokouruilla ja ruokinta tapahtuisi seosruokinnalla. Seosrehu jaetaan visiirillä varustettuun ruokinta pöytään toisella sivulla navettaa ja nuorkarjalle pienkuormaajalla.
Yhteenvedossa voidaan todeta, että vanhanparsinavetan muokkaaminen nuorkarjalle ja uuden pihaton rakennuttaminen vanhannavetan jatkoksi ei ole mahdotonta.
Avainsanat Lypsylehmänavetat, karjantilat, pihaton suunnittelu, vanhan navetan hyödyntäminen
Sivut 37 sivua ja liitteitä 4 sivua