Ylen verkkosivuilla julkaistujen uutisvideoiden soveltuminen sellaisenaan Ylen TV-uutislähetyksiin – TV-uutistuottajien näkökulma
Svahn, Nina (2024)
Svahn, Nina
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024051913243

Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö tutkii, kuinka Ylen verkkosivuilla julkaistut uutisvideot soveltuisivat sellaisenaan käytettäviksi Ylen TV-uutisissa. Tutkimuksen rajaus on TV-uutistuottajien näkökulma, sillä heillä on portinvartijan asema uutislähetysten koostajina. Tutkimus nojautuu Yle Uutisten kehitystyöhön, jonka tuloksena on syntynyt verkkovideokonsepteja, joita on käytetty myös TV-uutisissa.
Median kehitys on johtanut siihen, että myös perinteisissä broadcast-yhtiöissä uutisten ensijulkaisu pyritään tekemään verkossa. Se puolestaan on merkinnyt verkkosisältöjen kehittämistä. Vuonna 2022 voimaan astunut Yle-laki myös edellyttää, että Ylen verkossa julkaisemien tekstien pitää pääsääntöisesti liittyä yhtiön liikkuvaa kuvaa tai ääntä sisältävään julkaisuun.
Verkkovideoiden hyödyntämisellä Ylen TV-uutisissa pyritään saavuttamaan paitsi synergiaa työskentelyssä myös uudenlaista TV-kerrontaa. Uudistus ja ensimmäiset kokeilut hyödyntää verkkovideoita TV-uutisissa ovat kuitenkin nostaneet esiin myös haasteita. Tutkimustuloksista selviää, että TV-uutistuottajien pelkona on itse uutisen kadottaminen lyhyiden verkkovideoiden käyttämisen seurauksena. Myös uusien videomuotojen, kuten esimerkiksi toimittajavetoisten videoiden hyödyntäminen koetaan TV-uutisissa haasteelliseksi.
Tutkimusaihetta taustoitetaan kertomalla, kuinka televisiosta on edetty kohti digitaalista julkaisemista 2010-luvulla. Lisäksi Uutismedia verkossa 2023 -tutkimuksen tulokset avaavat, kuinka suomalaiset kuluttavat uutisia tänä päivänä.
Opinnäytetyön tutkimusmenetelmänä on käytetty tapaustutkimusta ja tutkimuksen toteutustapana puolistrukturoitua teemahaastattelua. Tutkimukseen on haastateltu kuutta Ylen TV-uutistuottajaa.
Tutkimuksen tulokset ja niistä vedetyt johtopäätökset perustuvat aikaan, jolloin tehtiin ensimmäisiä kokeiluja verkkovideoiden hyödyntämisestä Ylen TV-uutisissa. Haastateltujen TV-uutistuottajien kokemukset koskevat videoita, joiden kehitystyö oli yhä käynnissä tutkimustyön aikana. Tutkimuksen tulokset kuitenkin paljastavat, miten median muutos on vastaanotettu muutoksen rajapinnassa. TV-uutistuottajat on ammattiryhmä, joka on perinteisen TV-uutiskerronnan sekä verkkovideoihin perustuvan kerrontatyylin ristipaineessa.
Haasteista huolimatta, yleisenä johtopäätöksenä on nähtävissä, että verkkovideot ovat hyödynnettävissä sellaisenaan Ylen TV-uutisissa. Niiden arvo lähetyksen rytmin rikastuttajina sekä visuaalisesti kunnianhimoisina elementteinä ymmärretään.
Työ toteutettiin syyskuussa 2023 – huhtikuussa 2024.