Luontosuhde taiteessani
Osmonen, Viivi (2024)
Osmonen, Viivi
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024052013315
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024052013315
Tiivistelmä
Tutkimuksellisessa opinnäytetyössäni pohdin luonnon ja ulkona työskentelyn merkitystä taiteelleni. Avaan tekstissä taiteellista prosessiani sekä esittelen taiteilijoita, jotka työskentelevät samojen teemojen ja materiaalien parissa. Opinnäytetyöni tarkoituksena on auttaa minua hahmottamaan taiteellista työskentelyäni ja siihen vaikuttavia tekijöitä sekä edistää taiteeni sanallistamista.
Avaan opinnäytetyössäni työskentelyäni työpäiväkirjan tekstien avulla sekä laajemmin havainnointiin, muisteluun ja luonnosteluun syventyvissä kappaleissa. Lähteinä olen hyödyntänyt muiden taiteilijoiden teoksien ja lehtihaastatteluiden lisäksi dokumenttisarjaa, radio-ohjelmaa sekä kaunokirjallisuutta.