HENKILÖSTÖSUUNNITTELU OSANA BUDJETOINTIA
Jukkara, Mari (2024)
Jukkara, Mari
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024052214351

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, minkälaisia vaikutuksia henkilöstö
suunnittelulla on Heinolan kaupungin talouteen ja kuinka henkilöstösuunnittelu
vaikuttaa budjetointiprosessiin. Tavoitteena oli myös tarkastella nykyisen henkilöstösuunnittelun ongelmakohtia ja löytää niihin ratkaisuja. Työn tarkoituksena oli tarjota ratkaisuja Heinolan kaupungin henkilöstösuunnitteluun myös
budjetoinnin näkökulmasta.
Tutkimuksen viitekehys sisältää tietoa esimerkiksi henkilöstösuunnittelusta,
henkilöstökuluista, kuntataloudesta sekä budjetoinnista. Tutkimusmenetelmänä työssä käytettiin kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Kvalitatiivinen tutkimus mahdollistaa ilmiön syvällisen ymmärtämisen, ja se sallii monien erilaisten näkökulmien ja kokemusten huomioimisen. Kvalitatiivinen tutkimus soveltuu työn tarkoitukseen parhaiten, kun tarkoituksena on tunnistaa ja ymmärtää henkilöstösuunnittelun haasteita, kehitystarpeita ja sen vaikutuksia talouteen. Aineistonkeruumenetelminä käytettiin teemahaastattelua sekä dokumenttianalyysia.
Työn toiminnallisessa osassa perehdyttiin muun muassa Heinolan kaupungin
talousarvioon sen laadintaohjeeseen sekä analysoitiin maaliskuussa 2024 toteutetut haastattelut. Lisäksi siinä esitetään tehdyt johtopäätökset sekä kehitysehdotukset.
Tutkimus osoitti, että tehokas henkilöstösuunnittelu ja budjetointi ovat keskeisiä asioita organisaation talouden hallinnassa. Hyödyntämällä henkilöstösuunnittelun tietoja budjetoinnissa varmistetaan, että budjetti on realistinen, kustannustehokas ja linjassa pitkän aikavälin tavoitteiden kanssa. Haastatteluista myös selvisi, että henkilöstösuunnittelussa on vielä kehitettävää, mutta edistystä on tapahtunut viime vuosien aikana. Selvisi myös, että toimialoilla kaivattaisiin enemmän tukea muun muassa talousarvion laadinnassa. Lisäksi hyvinvointialueuudistus vuoden 2023 alussa sekä TE-palvelujen siirto kunnille 1.1.2025 alkaen tuovat omat lisähaasteensa budjetointiin. The purpose of this thesis was to examine the effects of personnel planning
on the economy of the City of Heinola and study how personnel planning af
fects the budgeting process. The aim was also to identify the current chal
lenges in personnel planning and find solutions to them.
The theoretical framework of the thesis covers personnel planning, personnel
costs, municipal finances, and budgeting. In this thesis, a qualitative research
method was used, because aim was to identify and understand challenges
and development needs and their effects. Data was collected by means of
semi-structured interviews and document analysis. The discussion part of the
thesis is focused on the City of Heinola's budget and its preparation instructions and presents an analysis of the interviews.
The thesis indicates that efficient personnel planning and budgeting are es
sential aspects of organizational financial management. By utilizing personnel
data in budgeting, it can be ensured that the budget is realistic, cost-effective,
and in line with long-term goals. The interviews also revealed that there is still
room for improvement in personnel planning, but progress has been made in
recent years. It was also revealed that the departments require more support,
particularly in budget preparation. Furthermore, the well-being county reform
at the beginning of 2023 and the transfer of TE services (Employment and
Economic Development) to municipalities starting January 1, 2025, bring their
own additional challenges to budgeting.
suunnittelulla on Heinolan kaupungin talouteen ja kuinka henkilöstösuunnittelu
vaikuttaa budjetointiprosessiin. Tavoitteena oli myös tarkastella nykyisen henkilöstösuunnittelun ongelmakohtia ja löytää niihin ratkaisuja. Työn tarkoituksena oli tarjota ratkaisuja Heinolan kaupungin henkilöstösuunnitteluun myös
budjetoinnin näkökulmasta.
Tutkimuksen viitekehys sisältää tietoa esimerkiksi henkilöstösuunnittelusta,
henkilöstökuluista, kuntataloudesta sekä budjetoinnista. Tutkimusmenetelmänä työssä käytettiin kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Kvalitatiivinen tutkimus mahdollistaa ilmiön syvällisen ymmärtämisen, ja se sallii monien erilaisten näkökulmien ja kokemusten huomioimisen. Kvalitatiivinen tutkimus soveltuu työn tarkoitukseen parhaiten, kun tarkoituksena on tunnistaa ja ymmärtää henkilöstösuunnittelun haasteita, kehitystarpeita ja sen vaikutuksia talouteen. Aineistonkeruumenetelminä käytettiin teemahaastattelua sekä dokumenttianalyysia.
Työn toiminnallisessa osassa perehdyttiin muun muassa Heinolan kaupungin
talousarvioon sen laadintaohjeeseen sekä analysoitiin maaliskuussa 2024 toteutetut haastattelut. Lisäksi siinä esitetään tehdyt johtopäätökset sekä kehitysehdotukset.
Tutkimus osoitti, että tehokas henkilöstösuunnittelu ja budjetointi ovat keskeisiä asioita organisaation talouden hallinnassa. Hyödyntämällä henkilöstösuunnittelun tietoja budjetoinnissa varmistetaan, että budjetti on realistinen, kustannustehokas ja linjassa pitkän aikavälin tavoitteiden kanssa. Haastatteluista myös selvisi, että henkilöstösuunnittelussa on vielä kehitettävää, mutta edistystä on tapahtunut viime vuosien aikana. Selvisi myös, että toimialoilla kaivattaisiin enemmän tukea muun muassa talousarvion laadinnassa. Lisäksi hyvinvointialueuudistus vuoden 2023 alussa sekä TE-palvelujen siirto kunnille 1.1.2025 alkaen tuovat omat lisähaasteensa budjetointiin.