Kestävä rahoitus: YK:n tavoitteista EU:n taksonomiaan
Lommi, Viljami (2024)
Lommi, Viljami
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024052214458

Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö käsittelee kestävää kehitystä rahoitusalalla. Pääpaino tutkimuksella on Euroopan Unionin taksonomia-asetuksella, jonka vaikutus rahoitusalaan viime vuosina on kasvanut. Opinnäytetyössä käsitellään myös Yhdistyneiden kansakuntien Agenda 2030 -tavoiteohjelmaa sekä Pariisin ilmastosopimusta, sillä myös ne ovat ohjanneet merkittävästi rahoitusalaa kohti kestävää kehitystä. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut analysoida näiden yhteneväisyyksiä ja eroja, sekä selvittää niiden vaikutusta rahoitusalan toimintaan.
Opinnäytetyö perustuu kvalitatiiviseen tutkimukseen, jossa esimerkiksi dokumenttianalyysin avulla analysoidaan Euroopan Parlamentin asetusta kestävän rahoituksen taksonomiasta, sekä muiden viranomaisten muodostamia kestävän kehityksen viitekehyksiä. Aineiston keruu perustuu siis julkisiin lähteisiin. Näiden pohjalta on käytetty esimerkiksi SWOT-analyysia, jonka avulla on saatu hahmotettua näiden kolmen näkökulman tärkeimmät samankaltaisuudet.
Kaikkien tutkimuksessa käsiteltyjen näkökulmien osalta korostuu vastuullisuuden lisääntyminen rahoitusalla. Tätä voidaan edistää esimerkiksi kestävää kehitystä edistävien investointikohteiden valinnalla, sekä tarjoamalla asiakkaille vastuullisuutta edistäviä tuotteita tai neuvontaa. Näkökulmien osalla on kuitenkin myös eroavaisuuksia, joissa korostuu etenkin niiden noudattamisen sitovuus. Myös esimerkiksi Agenda 2030 -tavoiteohjelman osalta tavoitteet ovat laajoja, jonka vuoksi niiden toteuttaminen vaatii enemmän työtä.
Tutkimuksen pohjalta on havaittu, että Euroopan Unionin taksonomia-asetus on kattavin työkalu kestävän kehityksen edistämiseksi rahoitusalalla. Sen avulla on saatu luotua ohjeita rahoituslaitosten lisäksi eri yhtiöille kestävän kehityksen mukaisen raportoinnin edistämiseksi, joka auttaa rahoituslaitoksia tulevaisuudessa tunnistamaan paremmin ympäristön kannalta kestäviä yrityksiä. Asetus on myös Euroopan Unionin tasolla sitova, sekä määrittelee mitkä toiminnot lasketaan kestävää kehitystä edistäviksi. Tämän avulla rahoitusta ja sijoituksia saadaan ohjattua entistä paremmin kestävää kehitystä edistäviin yrityksiin ja hankkeisiin.