Miksi Suomessa ei tuoteta elokuvamusikaaleja : haastattelututkimus musikaaligenren vajeesta valkokankailla
Jokilehto, Lukas (2024)
Jokilehto, Lukas
2024
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024052716282
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024052716282
Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö käsittelee suomalaisia elokuvamusikaaleja. Musikaalit ovat teatteri- ja elokuvataiteen genre, eli lajityyppi, jossa musiikkinumerot ovat erottamaton osa tarinan kerrontaa ja vievät juonta eteenpäin tavalla, joka ei pysäytä elokuvan etenemistä musiikki-numeron esittämisen ajaksi. Tutkimuskysymykseni on: Mitkä syyt vaikuttavat siihen, ettei Suomessa ole 2000-luvun aikana tuotettu aikuiselle yleisölle suunnattuja fiktiivisiä elokuvamusikaaleja läheskään samoissa määrin kuin draamaelokuvia? Määritelmään sopivia elokuvia on 2000-luvulla tuotettu tähän mennessä neljä: Emmauksen tiellä, Kaksipäisen kotkan varjossa, Jos rakastat ja Ollaan vapaita. Tutkimuksen erityisinä kiinnostuksen kohteina ovat rahoituksen, osaamisen ja kysynnän vaikutukset suomalaisiin elokuvamusikaaleihin. Tässä opinnäytetyössä pääasiallisena tiedonhakumenetelmänä on käytetty puolistrukturoitua haastattelua. Haastateltavina olivat elokuvatuottajat Elina Pohjola ja Jarkko Hentula, sekä Oskari Sipola. Haastattelujen lisäksi arvokasta tietoa on saatu etenkin Suomen elokuvasäätiön tilastoista. Tutkimus osoitti, että osaavaa työvoimaa elokuvamusikaaleihin saadaan teatterin ja musiikin aloilta. Genren vähäiset tuotantomäärät tekevät siitä mielenkiintoisen myös rahoittajien silmissä, mutta se on muita genrejä kalliimpi tuottaa, minkä lisäksi aiempien elokuvamusikaalien taloudellinen epäonnistuminen voi vaikuttaa negatiivisesti sekä rahoittajien, että yhteistyökumppaneiden löytämiseen. Johtavaksi syy elokuvamusikaalien vähyyteen vaikuttaa tätä tutkimusta varten tehtyjen haastattelujen pohjalta olevan katsojaperinteen puuttuminen. Ilmiö ei rajaudu vain Suomeen, sillä Euroopan tasollakaan ei juuri löydy esimerkkejä taloudellisesti onnistuneista elokuvamusikaaleista. Tilanteen muuttamiseksi vaadittaisiin joko genren asteittainen esitteleminen yleisölle, tai muutama yksittäinen onnistuminen joko Suomessa, tai lähimaissa.