Harrastamisen Suomen malli Kotka -hanke – Kulttuurihyvinvointia edistävä viestintästrategia

Abstract

Tässä opinnäytetyössä yhdistyivät kolme aihetta: kulttuurihyvinvointi, palvelumuotoilu ja viestintä. Sen tavoitteena oli etsiä keinoja viestiä luontevasti kulttuurihyvinvoinnista osana Harrastamisen Suomen malli Kotka -hanketta ja luoda hankkeelle kulttuurihyvinvointia edistävä viestintästrategia kaudelle 2024–2025.

Opinnäytetyössä käytettiin seuraavia palvelumuotoilun menetelmiä: haastattelu, varjostus, palvelupolku ja palvelumalli. Niiden avulla selvitettiin viestinnän nykytilanne ennen viestintästrategian laatimista. Kahdenkymmenenkolmen haastattelun avulla pääteltiin, mitä ja miten kulttuurihyvinvoinnista kannattaa viestiä. Palvelupolun ja -mallin visualisoinnin perusteella voitiin todeta, missä ovat ne hetket, jolloin kulttuurihyvinvoinnista on järkevää ja kannattavaa viestiä.

Haastatteluiden avulla selvitettiin, kuinka hyvin hankkeen sidosryhmät tuntevat käsitteen kulttuurihyvinvointi ja miten he suhtautuvat siihen. Samalla selvitettiin sitä, kuinka hyvin he tuntevat Harrastamisen Suomen malli -hankkeen ja miten sidosryhmät ovat kokeneet sen viestinnän. Haastatellut sidosryhmät olivat nykyiseen viestintään liittyen tyytyväisiä ja akuuteilta korjaustoimenpiteiltä hankkeen viestintään vältyttiin. Kulttuurihyvinvoinnin osalta haastatteluissa selvisi, että sidosryhmistä koululaisten vanhemmat tunsivat termin ja käsitteen kulttuurihyvinvointi melko huonosti, kun taas ammattilaisten sidosryhmä tunsi sen erittäin hyvin. Asenne kulttuurihyvinvointia kohtaan oli kaikilla haastatelluilla pääosin positiivinen tai neutraali. Näiden tietojen perusteella pääteltiin, että viestinnän tehtävä ei ole vaikuttaa asenteisiin kulttuurihyvinvointia kohtaan vaan edistää sen tunnettuutta. Tulosten avulla voitiin päättää mitä, miten, missä ja milloin hankkeen kannattaa tulevaisuudessa viestiä kulttuurihyvinvoinnista sidosryhmille.

Palvelupolun ja -mallin avulla saatiin hankkeen toiminnot näkyväksi ja löydettiin se tieto, että kontaktipisteitä kaikkien sidosryhmien ja hankkeen välillä oli huomattavan vähän. Opinnäytetyössä esitetään useita kontaktipisteitä, jolloin viestintää hankkeesta ja kulttuurihyvinvoinnista voidaan tehdä niin, ettei se vaikuta teennäiseltä. Osa kontaktipisteistä on kokonaan uusia.

Opinnäytetyössä pohdittiin lyhyesti myös sitä, tarvitaanko viestintäalalle uusi sana, kulttuurihyvinvointiviestintä. Sille voi olla tulevaisuudessa tarvetta, jos kulttuurihyvinvoinnin tunnettuus kasvaa.