Hatkassa : miksi yhteiskuntamme ei välitä hatkaavista lapsista?

Abstract

Tämä opinnäytetyö tarkastelee lastensuojelua ja sen nykytilaa, lasten lisääntyvää pahoinvointia, lastensuojelulaitoksista hatkaavien lasten tilaa, sekä hatkoihin liityttävän viranomaistoiminnan osuutta. Opinnäytetyössä käsitellään myös vakavasti rikoksilla ja väkivaltaisella käyttäytymisellä oireilevia lapsia, kyseisen käytöksen lisääntymistä ja näiden lasten sijaishuoltoa, sekä sen haasteita. Tutkimuskysymyksenä tässä työssä oli, ovatko sijaishuollossa asuvat lapset eriarvoisessa asemassa verraten ydinperheiden lapsiin? Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa tutkimustietoa siitä, miksi hatkaavat lapset ja hatkojen vaarallisuus on Suomessa yhä, vuonna 2024, vaiettu ongelma. Miksi hatkaavia lapsia ei ole otettu huomioon meidän lastensuojelutilastoissamme ja miten meidän lainsäädäntömme ja viranomaistoiminnan monimutkaisuus pettää nämä lapset uudestaan ja uudestaan, sekä selvittää sijaishuollosta hatkaavien lasten tiedonhallinnan ja tilastoinnin ongelmaa. Mihin verrata nykyisyyttä ja pohtia tulevaa, jos ei entisyyttä ole tilastoituna? Opinnäytetyö toteutettiin kriittisen katsauksen menetelmällä ja opinnäytetyössä käsitellään lainsäädäntöä, suomalaista lastensuojelun sijaishuoltoa sekä lastensuojelun nykytilaa ja lastensuojelun laitoshoidon kohtaamia haasteita. Kriittisen katsauksen tarkoitus on koota jo olemassa oleva tietoa tai tuottaa uutta, yhdistämällä jo tutkittua tietoa. Katsauksen tuotoksena syntyy tyypillisesti hypoteesi tai malli, ei suoraa vastausta ja näin myös tässä opinnäytteessä. Työn tuloksena voidaan todeta, että suurin osa lapsista Suomessa voi hyvin. Pieni joukko lapsista voi kuitenkin poikkeuksellisen huonosti, emmekä voi ummistaa silmiämme heidän tuskansa edessä. Palvelujärjestelmämme on tuettava näitä lapsia paremmin tulevaisuudessa. Tutkimustuloksena syntyi siis tiivis läpileikkaus siitä, mitä aiheesta tiedetään nyt. Tuloksissa ilmenee lisäksi kuinka suoranaisesti poliittinen päätöksenteko Suomessa vaikuttaa lapsiin ja kuinka tärkeää on, että päätöksentekoa arvioidaan myös aina lasten silmin. Tuloksissa tulee ikävä kyllä, näkyväksi myös se, ettei lapset Suomessa todellakaan ole kaikki samanarvoisia.

This thesis examines child protection in Finland and its current state, the increase of children whose mental state worsens by the day, the children who run away from in-care facilities and the co-operation of authorities in those cases. The thesis also examines the serious increasement of violently and criminally behaving children and the possible connection between that and the runaway-behavior. It also examines today’s challenges faced by institutional foster care. The research question of this thesis was, are the children in foster care facing inequality, versus the children that live at home? The goal of this thesis was to make a critical review of what is known about the subject right now, and to gain more research data about the phenomenon of runaway behavior. I wanted to understand why, even in the year of 2024, this subject is a hushed one. Why runaway children have not been taken into consideration in child welfare statistics and why and how our lawmakers and government’s complexity let these children down, time after time. A critical review provides an opportunity to ‘take stock’ and evaluate what is of value from the previous body of work. It may also provide a start for a new phase of research. The thesis includes subjects as legislation, children’s violent behavior, foster care and its current state. As a result, it can be stated that the greater part of the children in Finland are well. There are, however, a number of children who are far, far, worse off and we cannot close our eyes in the face of their pain. Our service system must care better for these children in the future. As a result, this thesis is a compact cross-section of what is known about these subjects today. The results show how directly the political decisions in Finland affect children and how important it is, to always assess the decisions from the point of view of the child. The results also sadly show that the children in Finland are not in fact, all treated equally.